Biopakkausinnovaatioilla kasvua
Suunnitteluvaihe
Tarve
Tarkoitus toteuttaa valomainoskehikko, johon voidaan liittää tulostettu kangas, jonka takaa heijastaa valo. Valomainoksen kankaalle tulostettu kuva näkyisi selkeänä kuvana, josta välittyy katsojalle huomiota herättävä viesti/informaatio. Tulostettu kangas ja sen pinnalle tulostettu väri kestäisivät myös ulko-olosuhteita..
Kartoitus/Tutkimus
Lahjoituksena saatu valomainoskehys on ollut aiemmin käytössä ulkomainoksena ja sen pinnalla on ollut kangas, johon on tulostettu tai painettu yrityslogo/-tunnus. Valomainoksen pinnalle on muodostunut hieman pölyn tai noen kaltaista likaa, eikä kankaan takaa hohtava taustavalo ole enää riittävän valovoimainen. Mainos lienee ollut käytössä 3 -4 vuotta. Päätimme poistaa vanhan kankaan ja korvata se uudella säänkestävällä kankaalla ja tulostusväreillä sekä vaihdamme taustavalolähteet. Uudemmalla ohuemmalla kankaan materiaalivalinnalla voitaisiin päästä parempaan lopputulokseen, koska uusi kangas lisäisi taustavalon läpinäkyvyyttä ja sen pinta olisi likaa hylkivää. Kangastulostuksen lisäksi testataan säädettävän RGB-led-valojen vaikuttavuutta valomainoksen näkyvyyteen. Testauksella pyritään parempaan energiatehokkuuteen ja mahdollisesti ympäristöystävällisempään kangasmateriaaliin.
Prioriteetit
- parempi läpinäkyvyys
- energiaa säästävämpi taustavalo
- materiaalit - sääolojen kestävyys (sade, auringonpaiste/UV-valo, pakkanen). likaa hylkivä pinta
- materiaalien ympäristöystävällisyys
Materiaalit
- Valittiin keinokuituinen kangas, koska materiaalikartoituksessa ei löytynyt biomateriaaleista sopivaa kangasta, jonka olisi tiedetty soveltuvan muuttuviin olosuhteisiin. Materiaalin epäiltiin kärsivän ulko-olosuhteissa. Pohdittiin kankaan pinnoitusta, mutta ympäristöystävällisyys ei välttämättä toteutuisi.
Proton rakentaminen
- Asiakas: Gradia
- Design: Klaus Sjöblom, Gradia, kuva metsästä
- Toteutus: Hannu Leinonen, Klaus Sjöblom, Gradia
Proton vaiheet
- Kankaalle tulostettava kuva/design. Valokuvaus ja kuvankäsittely sekä koon määritys. Kuva jpg-muotoon
- Kuvan asemointi InDesign-ohjelmassa ja tiedoston tulostus-pdf-muotoon
- Protovedos pinnoitetulle paperille, joka vastaa laadultaan tulostettavan kankaan pintaa
- Kangas toimitettu reunan kantti-ommeltavaksi muoti-/tekstiiliosastolle. Ommeltu kangas saatu takaisin
- Vanhat led-valot purettu ja uudet led-valot asennettu - energiatehon tarve pudonnut 30 %:iin
- Uusi kangas asennettu
Käyttökokemukset
Gradian rakennuksen ulkoseinään uutta valomainosta ei voitu sijoittaa, koska se olisi vaatinut erilaisia lupatoimenpiteitä. Tarkoitus on myöhemmin sijoittaa valomainos ulkotilaan erilaisella visuaalisella tulostuspinnalla, kunhan käyttötarkoitus on selvillä. RGB-valojen säädettävyys lisäsi mainoksen huomioarvoa ja taustavalona RGB-valot toimivat kirkkaina.