Author Archives: Heini Pennanen

Markkinointiviestintää

Markkinointiviestinnän kurssi on käynnistynyt rytinällä ja opiskelijat työskentelevät omien projektiensa kimpuissa.

 

Yritysyhteistyökuvioita viriteltiin ja me opettajat etsimme muutamia yrityksiä yhteistyökumppaneiksi markkinointiviestinnän kursseille. Lähtökohtana oli, että kuviteltujen yritysten sijaan opiskelijamme suunnittelisivat ja osallistuisivat osaltaan yritysten markkinointiviestinnän toimenpiteisiin sen sijaan, että niitä tehtäisiin kuvitteellisille yrityksille.

 

Saimme hienosti mukaan seuraavat yhteistyökumppanit

Kiitos kaikille mukaan lähtijöille!

Näiden parissa painiskellaankin sitten alkusyksy 🙂

 

3D tulostamisen maailmaan tutustumassa

image

Olimme kaksi päivää takana perehtymistä 3D tulostuksen maailmaan. Uusi maailma avautui verhon takaa: Mitä kaikkea 3D tulostus mahdollistaa jo nyt ja voi mahdollistaa tulevaisuudessa.

”prototyyppejä ja malleja, yksilöityjä tuotteita, ruumiinjäseniä, korvaavia osia, uusia tuotteita ja paljon muuta”

image
 

Mitä merkonomin tarvitsisi tietää kaupan alan ammattilaisena 3D tulostamisesta?

Koska muutokset ovat väistämätön osa tulevaisuutta, on tärkeä olla perillä siitä mitä tuleman pitää. Tietää, mistä suurin piirtein on kyse, kun puhutaan 3D tulostamisesta.  Tunnistaa joitakin mahdollisuuksia, joita uusi menetelmä tarjoaa kaupan alalle. Tiedostaa, miten itse voisi olla mukana tällaisessa tulevaisuudessa. Olla perillä prosessin perusvaiheista, kuinka 3D tulostaminen etenee ideasta valmiiksi tuotteeksi.

 

image

3D mallintaminen tarjoaa hienoja mahdollisuuksia tuotteistamisessa sekä tarjoaa apua ja etua sekä myyntiin että tuotekehitykseen. Se luo myös uutta liiketoimintaa sekä uusia toimintamalleja.

image
 

 
image

Kuvat: Henna-Liisa Maljonen

Lukuvuosi 2014-2015

Tervetuloa takaisin kouluun!

Toivottavasti lomasi on ollut rentouttava ja olet valmis uusiin haasteisiin ja toimintaan mukavassa porukassamme. Me ainakin, Heini ja Hennis, olemme odottaneet jo pääsevämme uusiin kuvioihin teidän kanssanne. Tässä muutamia lukuvuotta koskevia juttuja teille tiedoksi.

Kesäpuu

Lukuvuosi 2014-2015

Jakso 1   6.8.–22.9.2013

Jakso 2  23.9.–10.11.2013

Jakso 3  11.11.–21.12.2013

Jakso 4  2.1.–20.2.2014

Jakso 5  2.3.–15.4.2014

Jakso 6  16.4.–29.5.2014

 

Loma-ajat

  • Syysloma  13.–17.10.2013
  • Itsenäisyyspäivä   6.12.2014
  • Joululoma  22.12.2014–  6.1.2015
  • Loppiainen   Ti 6.1.2015
  • Talviloma   23.–27.2.2015
  • Pääsiäinen   3.-6.4.2015
  • Vappupäivä   pe 1.5.2015
  • Helatorstai   14.5.2014

 

Uusintatenttipäivät 2014-2015

Tenttipäivä                                                       Viim. ilm.

to 21.8.2014                                                       to 7.8.2014

to 9.10.2014                                                       to 2.10.2014

to 27.11.2014                                                     to 20.11.2014

to 22.1.2015                                                       to 15.1.2015

to 12.3.2015                                                       to 5.3.2015

ti 5.5.2015                                                           ti 28.4.2015 (huom tiistai!)

 

Terveydenhoitaja

Terveydenhoitajan vastaanotto on Sepänkadulla, asuntolan päädyssä.
Puh. 014 266 7766, puhelinaika arkisin klo 12-13,

Vastaanotto ilman ajanvarausta ma-pe klo 8-10

 

Nuorissa on voimaa 20.5.2014

20.5.2014 tiistaina pyörähti käyntiin koko Jyväskylän ammattiopiston jatkavien opiskelijoiden verkostoitumiseen tarkoitettu tapahtuma ”Nuorissa on voimaa”.

Paikalla oli runsaasti nuoria, yritysyhteistyökumppaneita, kolmannen sektorin toimijoita sekä tietenkin pääpuhujana loistava tsemppari Kimmo Laiho alias Elastinen!

Tapahtuman Visuaalinen ilme oli hieno ja sai osallistujilta kiitosta. Järjestämässä ja rakentamassa messupaikkoja oli 13R-luokka. Tapahtuman logon ja muun mainosmateriaalin suunnittelivat omat graafisen alan opiskelijamme opettajiensa opastuksella. Painon puoli huolehti materiaalien painamisesta ja matkailupuolen opiskelijat opastuksesta ym.

Kiitos myös oman poppoomme Sennille ja Idalle, jotka positiivisella asenteella olivat esittelemässä omia blogejaan kaupan yksikön messupöydässä!

Aivan huikeaa! Hieno tapahtuma ja upea voimien yhteisponnistus!

Tästä on hyvä jatkaa pian kesälaitumille ja ensi syksynä kohti uusia projekteja.

20140521-104314-38594490.jpg

Top tehtävä 3 tuote-esittely/palveluesittely / näytön dokumentointi

Kerro ja dokumentoi blogiisi pitämäsi tuote-esittely. Aiemmat top tehtävät ovat valmistelleet tuoteneuvonnan näyttöön ja viimeisessä tehtävässä sinun tulisi dokumentoida, miten toteutus onnistui.

 

Kerro vaiheittain sanoin ja kuvin, miten järjestit tuote-esittelyn.

Halutessasi voit lisätä linkillä tekemäsi powerpointia tai muun kirjallisen materiaalin ( lataa tekemäsi powerpoint tai kopioi tekemäsi teksti skydriveen tai Google driveen ja jaa tekemäsi tiedosto linkin saaneiden kanssa. Tämän jälkeen kopioi linkki ja tuo se blogiisi)

 

Kerro saavutitko asettamasi tavoitteet.

  • Montako asiakasta kohtasin tai montako työkaveria perehdytit?
  • Millaista palautetta sait?
  • Onnistuivatko järjestelyt?
  • Tekisitkö nyt jotain toisin?

Tuoteneuvonnan TOP-tehtävä 2, tuote-esittelyn suunnittelu

Tehtävänäsi on näytössä järjestää tuote-esittely tai palveluesittely joko asiakkaille tai omalle henkilöstölle. Tätä varten suunnittele toteutettava esittely tilanne.

 

Pohdi ja kerro, mitä resursseja tarvitset kyseisen tuote-esittelyn pitämiseen. Esim.

  • Missä esittely pidetään?
  • kenen kanssa asiasta on sovittava?
  • Mille esittelypiste näyttää?
  • mitä havainnollistamismateriaalia tarvitset esim. mukit ja itse tuote? Paljonko tuotetta tulisi varata?
  • Kauanko esittely kestää?
  • Montako asiakasta tavoittelet saavuttavasi? Aseta itsellesi jokin myyntitavoite esittelypäiville tai montako työkaveria perehdytät uuteen tuotteeseen/palveluun?
  • Millaista materiaalia jaat kenties asiakkaille tai työkavereillesi?

 

Tämä tehtävä valmistaa sinut tuoteneuvonnan näyttöön.

Tuoteneuvonnan TOP-tehtävä 1

Valitse ohjaajan kanssa itsellesi tuote tai tuoteryhmä johon perehdyt. Valitkaa mielellään uudehko tai uutuustuote, sillä tarkoitus on, että näytössä teet tuote-esittelyn juuri tästä tuotteesta.

 

Perehdy huolellisesti valittuun tuotteeseen tai tuoteryhmään / palveluun. Tee siitä lyhyt esittely blogiisi, mistä tuotteesta on kyse.

 

Rakenna tehtäväsi niin, että ensin kerrot lyhyesti mistä tuotteesta tai palvelusta on kyse. Tämän jälkeen  hyödynnä myyntityön kurssin OEH analyysiä eli

tuo esille tuotteen/palvelun ominaisuudet, edut, hyödyt.

Pohdi asiaa siltä kannalta, mitä myyntiargumentteja myyjän kannattaisi käyttää kyseisestä tuotteesta/palvelusta. Mikä tuotteesta/palvelussa on uutta, joka kiinnostaisi asiakasta? Miksi asiakkaan kannattaisi valita juuri kyseinen tuote/palvelu

 

Tuo esille se, miten uusi tuote/palvelu eroaa vanhasta.

Atto-jaksosta kohti toiminnan kannattavuuden suunnittelua

Niin on Atto-jakso 12R-luokalla takana ja on aika palata ammatillisten aineiden sekä työssäoppimisen pariin. Työpaikat alkavat olla jo löytyneet ja iso osa nuorista jatkaakin tutuissa työpaikoissa. Ennen hiihtolomaa onkin kaksi päivää ammatillisia aineita ja sen jälkeen alkaa oppilailla ansaittu hiihtoloma ennen kevään loppurutistusta.

 

13R

Tortaina starttasi uusi työssäoppimispanotteinen luokka ja aloittavien määrä olikin hurja. Kaikenkaikkiaan meitä on nyt 26 opiskelijaa 13R luokalla ja 18 12R luokalla.  Hienoa, että meiltä löytyy näin monta nuorta, jotka haluavat oppia työpainotteisesti!

 

Perjantaina ryhmät tutustuvat hieman toisiinsa ja päivä päättyy mukavasti keilaukseen ja sieltä suoraan hiihtolomalle.

Tämän kevään pöhinöitä odotellessa 🙂

 

13R-luokan ohjausblogi löytyy osoitteesta blogit.jao.fi/topmerkonomit/ 

Ideoita omaan blogiisi

1.11.2013 meillä on vierailijoina vaatetuspuolen opiskelijoita. Tarkoituksenamme on tehdä ideoiden vaihtoa blogikirjoittamisessa. Innolla odotan, mitä tuleman pitää.

Jotta vierailusta tulisi jotain kättäpidempää opiskelijoidemmekin blogeihin, niin tässä pientä tehtävän tynkää 🙂

Perehdyttyäsi toisten blogeihin, kirjoita omaan blogiisi 2-3 bloggausideaa, mitä aiot käyttää omassa blogissasi.

12. KTT:n top tehtävä 24.10.

MAKSAMINEN MYYMÄLÖISSÄ
1.Kerro lyhyesti mitä tarkoittaa lähimaksaminen ja selvitä onko tämä ominaisuus jo käytössä omalla TOP-paikallasi.
2.Selvitä ja kerro, mitkä erilaiset maksutavat (kortit ja pre-paid maksuominaisuudet) hyväksytään top-paikallasi.
3.Voiko TOP-paikallasi ostoksia maksaa laskulla? Jos voi, niin selvitä ja kerro, mitä kuluja siitä asiakkaalle aiheutuu.
Ensi viikolla saamme vieraita vaatetuspuolelta! Tarkoituksenamme on käydä heidän kanssaan yhdessä läpi opiskelijoiden vaihtoa ja tehdä ideoiden vaihtoa oppilaiden kanssa erilaisista blogien toteutustavoista.