Alueelliset työseminaarit

eLuvat-hanke järjestää yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa alueellisia työseminaareja, joissa koulutuksen järjestämisluvan sähköiseen hakemiseen liittyviä toimintaprosesseja, rooleja ja vastuita käydään yhdessä läpi ja työstetään eteenpäin mukana olevien koulutustoimijoiden kanssa.

Maaliskuussa pidetyt alueelliset työseminaarit:
to 12.3.2015 Jyväskylä (Vahvistus Jyväskylä_eLuvat (pdf))
ti 17.3.2015 Espoo (Vahvistus Espoo_eLuvat (pdf))

Kolmas alueellinen työseminaari Oulussa pe 12.6. (Scandic Oulu, Saaristonkatu 4)
eLuvat-hankkeen kolmas alueellinen työseminaari järjestetään Oulussa 12.6.2015. Seminaarin osallistujat pääsevät näkemään ja kommentoimaan käyttöliittymäkuvien sijaan uuden järjestelmän luonnosversiota! Käymme myös läpi ensimmäisten työpajojen tulosten pohjalta luotuja koulutuksen järjestäjien prosessikuvauksia ja hahmoteltuja roolituksia, joiden pohjalta laaditaan varsinaiset ohjeet järjestelmän käyttöön.

Ilmoittautuminen Oulun seminaariin on päättynyt
– käytännön järjestelyt: hanna.rajala@jao.fi
Ohjelma eLuvat Oulu 12.6.2015.pdf

Kohderyhmä:
Ensisijaisesti ammatillisen koulutuksen järjestäjien ylin johto sekä muut henkilöt, jotka ovat olleet/tulevat olemaan mukana järjestämislupien hakuprosessissa.

Materiaalit kommentoitavana
Seminaarien aineistot ja muu hankkeen aikana syntyvä materiaali kootaan tähän blogiin. Ajatuksena on, että aineistoihin voi tutustua jo matkan varrella ja niitä voi halutessaan myös kommentoida – tehdä rakentavia kehittämisehdotuksia, nostaa esille uusia näkökulmia jne.

5 thoughts on “Alueelliset työseminaarit

    1. Hei! Oulun tilaisuuden paikka on vielä vahvistumatta – pyrimme saamaan tilan kiinnitettyä lähipäivien aikana ja tiedotamme siitä täällä blogissa heti kun paikka on selvillä! 🙂

  1. Hei, huomaattehan – Oulun tilaisuus siirtyy pidettäväksi kesäkuulla. Näin meillä on enemmän kerrottavaa (pidemmälle jalostettuja materiaaleja kommentoitavaksi) ja pystymme käymään läpi myös järjestelmän prototyyppiä staattisten käyttöliittymäkuvien sijaan. Toivottavasti saamme Ouluunkin kehittämishenkisen ja keskustelevan porukan koolle – nyt on tilaisuus vaikuttaa!

Vastaa