Ja taas pohdittiin…

Olemme jatkaneet työnhaun osaamiseen liittyvien osa-alueiden työstämistä. Ajatuksena on, että opiskelijat oppivat ottamaan käyttöön erilaiset sekä sähköiset että perinteiset työnhaun menetelmät.

Pohjana edelliselle on se, että opiskelijat oppivat tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa sekä hahmottamaan oman alansa työnhakutavat ja menetelmät.  Opiskelijoiden pitää myös ymmärtää, missä heidän alojensa työpaikat ovat ja miten ne löytyvät.

Koko koulu työn haussa

Keskisuomalaisen artikkeli Talous Työnvälitys muuttuu liiketoiminnaksi – suuri muutos, joka ei suinkaan ole ongelmaton

Artikkeli vahvistaa ajatusta siitä, että oppilaitoksella on mahdollisuus ottaa suuri rooli kaupallistuvilla työntekijöiden rekrytointimarkkinoilla.

Meidän vahvuuksina on valmiit, hyvät ja laajat verkostot työelämään. Meiltä löytyy kehittämisosaamista ja työmarkkinatuntemuksemme pysyy työssäoppimisen ohjaamisen kautta ajan tasalla.

Meillä on myös vahvaa osaamista opiskelijoiden osaamisen tunnistamisesta ja henkilökohtaistamisesta sekä näiden kohdentamisesta työelämän tarpeisiin.

Suosittelemme kaikkia lukemaan Keskisuomalaisen artikkelin sekä erityisesti seuraamaan tätä blogia!

Kirpeää ja aurinkoista syyspäivää kaikille.

Anitta, Ari ja Birgit

Työnhaun osaaminen

kadet

Syksyn tärkeimpiä hanketehtäviä meillä on paneutua työnhaun ja oman osaamisen verkkokurssin ideointiin.

Olemme pohtineet, mitä meidän opiskelijoiden pitää hallita, jotta he saisivat ensimmäisen työpaikan ja pääsisivät sujuvasti mukaan työelämään.

Keskisuomalaiset työnantajat ovat kertoneet , että ammatillisista oppilaitoksista valmistuvilla opiskelijoilla on puutteita työnhakuvalmiuksissa ja työelämätaidoissa.

Tässä meille koko koululle tärkeä tehtävä! Oppilaitoksen pitää antaa opiskelijoille riittävät valmiudet työnhakuun.

Terveisin

Anitta, Ari ja Birgit