Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2019

Ihmematka 1999-2020

Olen toiminut opettajana vuodesta yhdeksäntoistasataa yhdeksän kymmentä yhdeksän (1999). Opetustyöt aloitin Naakan yläasteella maantiedon ja biologian opettajana. Vuonna 2001 siirryin ammatillisen koulutuksen, nykyisen työnantajani, Gradia Jämsän palvelukseen.

Urani alkuajoista lähtien olen ollut kiinnostunut vertaisoppimisesta ja ryhmässä toimimisesta. Opetusfilosofiani pohjautui muodikkaaseen konstruktivismiin ja ”Kolbin kehään”.

Kuvahaun tulos haulle kolbin kehä

Löysin hyllystäni mapin, jonne olen kerännyt vuonna 2000 ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Oulussa laatimani materiaalin ja opinnäytteet (materiaaleistani löytyy vielä piirtoheitinkalvot eli ”kelmut”). Silloin pohdin mm. ammatillisen koulutuksen uhka- ja toivekuvia:

Kirjoitin uhkista silloin, siis vuonna 2000, että:

Suomen väestörakenne vinoutuu ja nuorten aikuisten määrä laskee, kouluja lakkautetaan ja syntyy työvoimapulaa ammatillisille aloille. Maailma verkostoituu kiihtyvällä tavalla ja tiedon määrä kasvaa eksponentilaalisti. Tärkeitä taitoja tulevaisuudessa ovat kielitaito, suvaitsevaisuus ja kulttuurien tuntemus. Kestävä kehitys oli terminä lanseerattu ja opetussuunnitelmiin tulee nostaa kestävän kehityksen periaate vahvemmin mukaan. Kestävä kehitys on arvosidonnaista, joten ammatillisten kouluttajien asenne ja arvot tulisi olla kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia.

Ammatillisen koulutuksen tulisi paneutua enemmän myös ”pehmeisiin” arvoihin ja etiikkaan. Teknologian kehittyminen johtaa siihen, että ammatillinen koulutus vanhenee nopeasti. Tulevaisuudessa lisääntyvät koulutus- ja kurssikeskukset, joissa ammattipätevyyttä päivitetään tai suoritetaan uusi tutkinto. Vuoden 2000 trendinä on muuntokoulutus, joissa perehdytään uuteen ammattiin aiemman kokemuksen tuella (konstruktivismi). Tulevaisuuden haasteena on oppimisen opettaminen. Pelkkä substanssin osaaminen ei riitä, vaan on hallittava sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja TIIMITYÖN ”niksit.

Tulevaisuuden näyttötutkinnot ovat mahdollisuus kehittää yritysten ja oppilaitosten välistä aktiivista vuorovaikutusta. Jatkuva näyttöjen arviointi työympäristössä mahdollistaisi ammattitaidon kehittymisen yritysmaailman todellisiin tarpeisiin.

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden uhkia mielestäni vuonna 2000:

  1. väestörakenteen muutos
  2. koulutuksen ja työelämän välinen kuilu
  3. ”duunareiden” työvoimapula
  4. ATK-alan yliarvostus

Toivekuvia vuonna 2000:

  1. laadukas opetus
  2. opiskelijoiden motivaatio
  3. parempaa yhteistyötä työpaikkojen kanssa

Yleisiä tulevaisuuden uhkia vuonna 2000-

  1. ulkomaan kauppa vähenee
  2. IT-alan romahdus
  3. kasvihuoneilmiö tulee voimistumaan
  4. ongelmanuoret lisääntyy
  5. perusteollisuuden työvoima vähenee
  6. tuulivoimalat lisääntyvät
  7. huumeongelma kärjistyy
  8. säästöt ja leikkaukset ammatillisessa koulutuksessa kovia
  9. liian vähän maassaololupia ulkomaalaisille
  10. ei huolehdita opetushenkilöstön hyvinvoinnista

Tiimissä mestariksi ja ihmevalmentajaksi 2013-2020

Nuo opettajakorkeakoulussa kirjaamani asiat voisivat osittain olla myös tämän päivän ydinasioita. Se kuvastaa sitä, että vaikka muutosvauhti on kova, niin samat perusongelmat ovat taustalla.

Suoritin tiimimestarikoulutuksen 2013-2014, jolloin tajusin olevani enemmän valmentaja kuin opettaja. Vaikuttavimmat kirjat listasin kirjalokiin. Vuonna 2013 perustimme tiimivalmentajakollegoiden ja silloisten opiskelijoiden kanssa Pedagogisen Osuuskunta Pegosuksen, joka on monialaisesti toiminnassa vieläkin Gradia Jämsässä.

Vuonna 2013 tajusin olevani valmentaja, en opettaja. Vahvuuksiini kuuluu asioiden organisointi ja fasilitointi. Tässä ajatuksiani vuonna 2013.

Tässä vuoden 2014 Oppimissopimus

https://blogit.gradia.fi/tiimimestari/2014/10/10/oppimissopimus-10-10-2014/

Tyydytystä saan siitä, kun huomaan oppijan oivaltavan ja innostuvan. Kirjoitin keväällä 2019 artikkelin aiheesta innostunut oppija.

Vuonna 2015 aloitin matkailualan opettajana. Tuolloin reflektoin tulevaisuutta blogissani. Olen toiminut nyt neljä vuotta matkailualan lehtorina ja tiimivalmentajana. Perustimme matkailualalle tapahtumatorpan, mikä toimii tiimioppimisen kotipesänä. Tapahtumatorppa on toiminut nyt 1,5 vuotta. Tavoitteena oli muuttaa koko koulutusala tiimimäiseksi ja hakea tiimiakatemian organisaatiotason tiimisertifikaattia. Se meille myönnetään 10.12.2019.

Ihmevalmentajamatkani aloitin vuonna 2018. Sen matkan reflektio löytyy myös päiväkirjasta. Ihmevalmennuksen vaikuttavin kirjalista löytyy tästä. Ihmevalmentajatodistus myönnetään minulle ma 25.11.2019. Nöyrät kiitokset kanssamatkustajille.

Suoritan tiimiakatemian – Team Coach – sertifikaatin ti 26.11.2019 Jyväskylässä. Team Coach sertifikaatin kriteerit.

Team Coach – Keke

Olen toiminut tiimivalmentajana ja käyttänyt tiimiakatemian menetelmiä erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnossa, ympäristönhoitajien perustutkinnossa sekä matkailualan tutkinnoissa vuodesta 2013. Opiskelijatiimejä on ollut kymmeniä nuorista aikuisiin. Olen kouluttautunut ja lukenut paljon alan kirjallisuutta sekä reflektoinut omaa oppimistani tiimimestariblogissani.

Gradia Jämsässä olen valmentajana monialaisissa yrittäjyysopinnoissa, jonka pedagogiikka perustuu pedagogiseen käsikirjaamme. https://blogit.gradia.fi/jamsapeda/
Yrittäjyysopinnot saivat organisaation tiimisertifikaatin vuonna 2018.

Perustimme vuonna 2018 yhdessä kollegani kanssa matkailualan tapahtumatorpan, joka on monialainen kohtaamispaikka tiimioppimisesta sekä yhdessä tekemisestä kiinnostuneille opiskelijoille ja yrittäjille.

Meillä on tapahtumatorpalla käytössä dialogi, projektitiimit sekä oppimistiimi. Jokaisen projektin päätteeksi pidämme ”motorolan”. Matkailualalla meillä on käytössä ”matkakirja”, joka kulkee opiskelijan mukana oppimissopimuksesta valmistumiseen.

Olen kiteyttänyt alla olevaan kuvaan koko 20-vuotisen oppimismatkani opetusfilosofiaksi, joka toimii kaikissa säissä.

Oppimissopimus ja Tulevaisuuden tavoitteena on:

  1. …… toteuttaa valmennusfilosofiaani 2020-
  2. …..että tapahtumatorpan opinnot/oppimismenetelmät ovat toisen asteen koulutuksessa valtakuntamme kiinnostavimpia ja halutuimpia
  3. …..monialaistaa toimintakenttää yli tutkintorajojen ja tehdä työtä kiinteässä vuorovaikutuksessa alan yrittäjien kanssa, dialogin keinoin.
  4. ….haalia ympärilleni osaavia ja innostavia tyyppejä, joita ei riskin otto pelota.
  5. …muuttaa ihmisten elämä paremmaksi