Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

Parantainen Jari: Tuotteistaminen

Hyvin tuotteistettu on puoliksi myyty!

Mitä tuotteistaminen tarkoittaa?

Asiantuntemus tai osaaminen jalostuu myynti-, markkinointi- ja toimituskelpoiseksi palvelutuotteeksi.

Mistä tunnistat hyvin tuotteistetun palvelun?

Palvelu on hyvin tuotteistettu, jos täysin uudet työntekijät pystyvät sen toteuttamaan lyhyellä perehdytyksellä. Avainsana on dokumentointi: Palvelun suunnittelu, myynnin menetelmät, markkinointimateriaali, hinnoittelu, sopimukset, graafinen ilme dokumentoidaan niin yksityiskohtaisesti, että joku muukin pätevä henkilö voisi sen perusteella ryhtyä palvelusi tuottajaksi.

Palvelu alkaa hahmottua tuotteeksi, kun sillä on nimi, toimitussisältö vakiintuu, palvelu alkaa monistua ja on valmis jälleenmyytäväksi.

Hyvin tuotteistetusta palvelusta löytyy käsikirjoja ja työohjeita, tarkistuslistoja, videoita, koulutusmateriaalia ja kehitystyösuunnitelmia. Franschising-yritykset perustuvat käsikirjaan, joka parhaimmillaan ohjeistaa yrityksen liiketoimintamallin pienintä piirtoa myöten. Käsikirjan avulla yrittäjä voi monistaa jopa kokonaisen liiketoimintakonseptin.
Mihin tuotteistushankkeet kaatuvat?

  • Vaihdat kohderyhmää jatkuvasti
  • et usko tuotteistamisen hyötyihin
  • päätät asiakkaan tarpeesta kysymättä häneltä
  • keskityt teknisiin yksityiskohtiin, joita asiakas ei arvosta
  • aliarvioit työmäärän ja kehityskulut

Myy palvelu ensin, kehitä vasta sitten!

Jos tuotteistamisprosessi on tarpeeksi ketterä, niin voit antaa asiakkaallesi lupauksen jo siinä vaiheessa, kun palvelusta on valmis vain kaunis ajatus.Liiallinen tuotteen hiominen vie aikaa ja rahaa, eikä tilauksia siltikään välttämättä saada. Pitkän tuotteistamisprosessin aikana markkinat saattavat muuttua ja kilpailijat ehtivät edelle. Palvelua kannattaa kehittää yhdessä asiakkaan kanssa. Palvelun tulee olla mahdollisimman yksinkertainen ja helposti monistettavissa oleva.
Tuotteistamisen hyödyt

Yksi tärkeimmistä tuotteistamisen hyödyistä on ostamisen helpottaminen. Ostamisen on oltava joustavaa ja yksinkertaista ja tuotteen tulee erottua muista. On turhaa markkinoida sanoilla luotettava, laadukas ja ammattitaidolla tehty, koska kaikki lupaavat samaa.  Tuotteistajan on mietittävä miten erottua kilpailijoista, miten paketoida palvelu sekä kuinka poistaa riskin tunne asiakkaan mielestä.

Tuotteistamisessa kannattaa yhdistää palveluja keskenään. Esimerkiksi IKEA:n menestys sai alkunsa palveluiden yhdistelmästä: huonekaluliike, huoltoasema ja ravintola. Meillä osuuskunta Pegosuksessa voisi yksinkertainen ohjelmapalvelupaketti sisältää: lumikenkäilyn, eräruokailun, savusaunan jälkeisen hieronnan (jalat, niskat).

HITTITEHDAS, TEORIAA OMAAN TUOTTEISTAMISPROSESSIIN (LEIRIKOULUT)

Palveluliiketoiminnan kolme vaihetta

  1. Valitse asiakas ja hänen ongelmansa
  2. Anna lupaus, että ratkaiset ongelman
  3. Lunasta lupauksesi, eli toimita palvelu

Ensimmäiseksi etsi asiakasryhmä, joka tässä esimerkkitapauksessa olisi alakoulujen leirikoulut. Mieti mikä ongelma on leirikoulujen järjestämisessä asiakkaan näkökulmasta. Toiseksi anna asiakkaalle selkeä lupaus, että aiot ratkaista ongelman. Kolmanneksi joudut lunastamaan lupauksesi, jossa mielellään jopa ylität asiakkaan odotukset.

Tarvitaan ketterä tuotteistamisprosessi, jossa tuote muuttuu matkan varrella. Jos tuote ei muutu, niin se ei ole onnistunut. Ota asiakas mukaan tuotteistamisprosessiin. Osuuskunta Pegosuksen vahvuus on monialainen osaaminen ja henkilöresurssit, joita tulee käyttää tehokkaasti tiimimäisen suunnittelun keinoin. Selvitetään seuraavat perusasiat:

1.asiakasryhmä , 2.tunnistetaan ongelma 3.kiteytetään oma lupaus, 4.erotutaan kilpailijoista, 5.kerroaan asiakkaalle hyödyistä, 6.annetaan tuotteelle hyvä nimi, 7.määritetään hinta, 8.listataan toimitussisältö ja laaditaan tuotekortit

  1. Alakoululaiset 3-6 lk.
  2. Järjestäjien puute, raha, matkustaminen, valvonta
  3. Hissipuhe:”Leirikoulu lähellä luonnossa”Lupaamme järjestää edullisia leirikoulupäiviä lähellä koulua. Ohjelmasta ja valvonnasta vastaa osuuskunta Pegosuksen erä- ja luonto-opastiimi, joilla on tarvittava pätevyys ensiavusta, hygieniasta, turvallisuusosaamisesta sekä ohjelmapalvelun tuotteistamisesta. Räätälöimme asiakkaalle toivomusten mukaisesti esim. talvikalastusta, lumikenkäilyä, eräruokakurssia, lumileikkejä, savusaunaa, tiimipelejä, seikkailurataa, luonnontuntemusta.
  4. Kilpailijoilla ei ole mahdollisuutta käyttää useampaa opasta yhtäaikaa, pedagogisen osuuskuntamme tavoitteena on oppiminen ei taloudellinen voitto
  5. Asiakasryhmä saa elämyksellisyyden kautta oppia luonnosta ja yhdessä toimimisesta
  6. ”Meidän luontoleiri”
  7. Hinta-arvio
  8. Tuotekortit: ohjelmapalvelu, ruuat, majoitus, sauna….hinnoittelu, esite/mainos

Markkinoidaan ja myydään palvelu henkilökohtaisen kontaktin kautta. Toteutetaan tuote ja kerätään palaute. Muista jälkimarkkinointi.