Author Archives: Roi Peteri

Koulutuksesta

Hoi! Nyt saatiin php kurssi vihdoin päätökseen ja päästiin valokuvaus puuhiin. Kerettiin tunti istua luokassa, seuraten miten valokuvauksen alkeita ja historiaa selitettiin tanskaksi. Tauolla keskustelimme opettajan kanssa, miten toimitaan kun olemme käyneet kurssit jo suomessa Ismon opetuksessa. Sitten saimmekin lähtä oppimaan omassa tahdissa, eli kuvaamaan Roskilden kaupunkia, joka tuntui meistä hyvältä vaihtoehdolta. Koululla on myös valokuvastudio, johon saimme luvan mennä jokin päivä opetteleen studiokuvausta.

Php kurssia kävimme kolme viikkoa, jona aikana totesimme opetuksen olevan aika hidastempoista, verrattuna Harjun opetukseen. Verkkopuoli on aika laaja täällä ja suuri osa opiskelijoistakin käyvät html- ja php kurssit työllistymisen toivossa. Luultavasti täälläkin, kuin myös suomessa, kasvava ala. Valokuvaus ja video- puoli, ei näy täällä niin vahvasti kuin av:lla Jyväskylässä. Kerran on nähty luokallinen oppilaita kamerat kädessä, Harjulla kun sitä näkee lähes päivittäin! Kun saamme kuvia valmiiksi, päivätämme niitä tänne.

Näkemisiin!

-Jaakko & Roi

 

Asuminen

Asumme siis täällä Tanskassa asuntolassa, jossa on monesta Roskilden koulusta oppilaita. Tässä rakennuksessa on myös kokkien ja lihanleikkaajien koulu. Asuntolalta koululle on matkaa kävellen vain noin 5 minuutin matka. Olemme tykänneet asuntolasta, koska huone on hyvä ja täällä on paljon kavereita ja täällä voi myös esim. pelata biljardia, pleikkaria, pingistä tai tehdä muuta hauskaa. Täältä on myös 15 minuutin kävely matka Roskilden keskustaan jossa olemmekin pyörineet jonkun verran.

Vuokra oli suht halpa siihen nähden että siihen kuuluu ruoka, siivous ja muuta. Aamupalan syömme täällä asuntolalla ja samalle teemme lounas leivät jotka otamme mukaan kouluun. Ruoat ovat olleet todella hyviä, mutta siihen leipään alkaa jo kyllästyä, koska Tanskassa ei syödä lainkaan ruisleipää. Koululta saa myös aamuisin teetä ja kahvia kunhan tulee ajoissa paikalle.

Viikonloppuisin saamme oman keittiön käyttöön johon saamme tilata ruokaa, koska asuntolan henkilökunta ei ole töissä viikonloppuisin. Olemme myös tietenkin käyneet testaamassa pari paikallista kebabbilaa ja vielä on pari jäljellä. Tähän mennessä tarjonta on ollut kohtalaista :).

-Roi & Jaakko

Ensimmäinen viikko Tanskassa

Saavuimme Roskilden juna-asemalle maanantaina, aamu 9 aikoihin. Hetken odottelun jälkeen, yhteyshenkilö Peter saapui hakemaan meitä. Pakkasimme kamat autoon ja lähdimme huristelemaan kohti Roskilden teknistä koulukeskusta. Päämäärään saavuttuaan saimme kuumat kahvit eteemme ja muutaman paperin täyttääksemme. Kello kymmenen, olimme jo istumassa tietokoneella, pikkaisen hämmentyneenä. Opettajat esitteli ja kyseli nimemme yms. tarpeelliset ja sit käytiin jo opinnon pariin. Siinä menikin ensimmäinen päivä, muistellen html ja css koodeja ja menetelmiä. Kolmen maissa pakkasimme jälleen tavaramme, Peterin autoon, ja ajelimme asuntolalle. Siellä hetken odoteltuamme, saimme avaimet ja muut tarpeelliset vimpaimet, jotta saadaan purkaa tavarat paikoilleen. Siinä sit menikin koko päivä tutkiskellen uutta ympäristöä ja asumusta. Seuraavana päivänä opettelimme html5 ja css3:n, uusia hienoja ominaisuuksia. Sitten saimmekin jo alkaa jatkamaan omia portfolio sivuja. Sivuja teimme eteenpäin koko loppuviikon, ja yllätykseksi saimme ne jo perjantaina julkaistua verkkoon. Yllätykseksi törmäsimme kahteen suomalaiseen tyttöön, jotka olivat tulleet Tanskaan opiskelemaan kokkipuolta Priimuksesta. Aika on kulunut nopeaa ja uusia tuttavuuksiakin on löytynyt. Kävimme myös lauantaina Köpenhaminassa ja olihan siellä hauskaa!

 

– Jaakko & Roi