Täällähän syödään todella paljon kalaa ja mereneläviä yleensä. Ihailemani kauppahallin lisäksi myös perusruokakaupasta kuten Mercadonasta ja Carrefourista löytyy kinkkuja pursuavan palvelevanlihatiskin lisäksi myös palveleva kalatiski. Kinkkutiskiltä voi ostaa muun muassa 49 euron hintaan kotiinsa kattoon roikkumaan ihka oikean serranon kinkun. Ei paha.

Kalatiski taas notkuu mustekalaa, äyriäisiä ja jos jonkinlaista kalaa. Lohtakin on – halvemmalla kuin Suomessa. Niin Eroskilla kuin muissakin kaupoissa. Voin sanoa, etten Suomesta ole löytänyt yhtä isoja ja maukkaita katkarapuja – kaverin limepuusta noukitut hedelmät puristettuna siihen päälle hyvässä seurassa nautittuna: Nam! Seuraavaksi tuli kokeiltua simpukoita:

Ainoa kalapettymys tuli turisteleimassa Fuengirolassa. Lautaseltani löytyi kuivaa pakasteturskaa kermaliemessä. Vastaavissa paikoissa ehkä pidättydyn pizzalinjalla ja herkuttelen sitten työkavereiden vinkkaamissa ravintoloissa – ja niitä tuntuu riittävän aina Malagasta Andalucian muihin kaupunkeihin asti.

Myös nuo vaaleat leivät tuntuvat olevan suosiossa. Lounaalla kun katselee ympärilleen, ei keneltäkään löydy suomalaista peruslounasta – lämmitettyä eilisen päivän perunaruokaa kastikkeella höystettynä (perunat ovat muutoinkin kalliita). Tai muuta lämmintä. Ruokalasta puhumattakaan. Lounas syödään taukotilassa, josta löytyy kahvi- ja juoma-automaattien lisäksi lentokentillä ja muilla nähtävä automaatti joka tarjoaa sandwichejä ja karkkia. Tai no, on siellä leivänlämmitin, sellainen uunin ja parilan risteytymä. Lähes kaikilla työntekijöillä on lounaana patonkia ja sen väliin laitetaan milloin mitäkin. Yhtenä päivänä seurasin, kun kaksi naista jakoi patongin, ottivat keskeltä osan pehmeästä osasta pois (en käsitä miksi – enkä kehdannut kysyä) ja lykkäsivät kinkkua väliin. Paljon. Välistä pois otettu leipä mytättiin palloksi, joka heitettiin roskiin. Se paras kohta! Leipään ei laitettu voita, ei majoneesia, ei mitään muuta. Ensimmäisenä päivänä sain ihmestystä aikaan, kun noukin leipäni jääkaapista. Lämpiminä ne täällä kuulemma syödään. Selitin vain pilke silmäkulmassa, että Suomessa on kylmä ja me syömme kaiken kylmänä. 🙂 Vitsi onneksi meni perille. Täytyy varmaan ne jäätelönsyöntiluvut esitellä jossain vaiheessa…

Leipiä löytyy myös kaupoista ja kuppiloista jos jonkinlaista. Ja nimi vaihtuu koon mukana. Tietysti. Täällä on esimerksi ravintola, jossa kaikki leivät maksavat euron sisällöstä huolimatta. Ja ne kaikki muutkin maksavat euron: limpparit, oluet ja jädet. Salaatti tosin maksaa jo huimat 2,5 euroa. Menet tiskille ja valitset täytteen on se sitten perunamunakasta, äyriäistä, kanaa, paistettua paprikaa tai mitä vaan, saat sen eteesi eurolla. Ensin kyllä luulin, että eteen tulee pelkkää paprikaa, kanaa tms. mutta kävi ilmi, että ne tulivat minipatongin, montanillon sisällä. Tai ne siis noudettiin tiskiltä sen jälkeen kun etunimi oli kuulutettu. Erikoista ja hauskaa!

Kahvia täälläkin juodaan, luku tuskin taitaa olla Suomen veroinen. Kämpillä itselläni on mutteripannu – eli perinteinen esperessopannu, josta tulee kaksikuppia. Tuolla saa juuri silmät aamulla auki. Paikalliseen tapoihin kuluisi tosin käydä lähikuppilassa höräsemässä kahvit ja turisemassa kuulumiset ennen töihin menoa. Töissä automaattikahvikin on sitä suomalaista automaattikahvia muchos parempi. Anteeksi hehkutus, mutta näin se vaan on. Sitä ei kaikki litki, mutta menee kuitenkin paljon. Lounaalla avasin keskustelun kahvista ja kerroin, että Suomessa ei ole samanlaista variaatiota kahvien suhteen kuin tällä: on kahvi mustana tai kahvi maidolla. No, on meilläkin lattet, macchiatot sun muut, mutta jos peruskahveista puhutaan. Täällä kun on alhaalla olevan kuvan mukainen variaatio ja nimet vaihtelevat sen mukaan, mikä on maidon ja kahvin suhde. Sain sitten siinä sombrea hehkutellessani kuulla, että se onkin vain Malagalainen juttu. Muualla variaatioita ei ole kuin ihan muutama. Ja taas oppittiin uutta… Tässä kuva työpaikan ruokatilan seinältä. Ei ihan yhtä fiini, kun Cafe Centralin seinällä oleva, mutta ajaa asian.

Maisema makkarin ikkunasta on hieman vaihtunut:

Aivan ensimmäinen asia uudessa maassa, joka löi silmille oli kuumuus. Olin ajatellut että lämmintä on, mutta en ollut odottanut +20 asteen eroa. Ja minä kun olen tyytyväinen Suomen kesään, vaikka lyhyt onkin. No, ei tämä paha ole. 🙂

Junalla pääsi mutkattomasti keskustaan ja siitä kävellen kämpälle. Vuokraemäntä huikkaili iloisesti takaa oven lähellä, esitteli itsensä ja mitäpä muuta kun pusut poskelle. Onneksi olen niihin tottunut niin meni luonnostaan vähän hätkähtäen tosin.

Seuraava ihmetyksen aihe löytyi Supermercadosta. Sitten kun se löytyi… Vaikka lähellä olikin. Vitsi, täällä on palveleva liha- ja kalatiski. Ja, kalatiskiltä löytyy mustekalaa niin kokonaisena kuin renkaana sekä simpukoita muutamalla eurolla. Ei paha, täytynee koittaa miten taipuu keittiössä. 😉 Loppusummakin säväytti halpuudellaan. Ja, tulinpahan käytettyä vähäisiä kielitaitojani selvittäessäni missä on suola kun kädessäni oli selvityksen perusteella valkosipulisuola… Sanavarasto karttuu siis kokoajan. Kaupassa oli myös muuta erilaista kuin ruoka: pyörät ovat lukossa telineessä kaupan sisällä. Rehellistä meininkiä.

Supermercadosta otan kuvan jossain vaiheessa. Tässä pari kuvaa palvelevasta kauppahallista. Jees poks sanon minä:

Ihanaa on myös havaita näin klo 10 illalla, että katu vilisee ihmisiä vaikka en ihan keskellä keskustaa majaile. Papatus kuuluu avoimesta ikkunasta, porukka menossa illallista syömään pikkulapset käsikynkässä. Ruoka-aikoihin pitänee vielä tottua…

Kulttuurieroja sekin, että telkkarissa on illalla ennustajia seitsemällä kanavalla!

Tässä vielä yksi kuva ”kulttuurin kerroksista”, tosin Katetraalista, joka on ollut myös moskeija löytyy vielä parempi. Sen laitan tänne joku päviä…

Ihmettelyn aihetta riittää, lisää tulee varmasti ja paljon.

Jos haluat kurkata, mitä tehtäviä ajattelin tehdä tai lähinnä mihin asioihin liittyen niin kannattaa virailla sivustollla https://blogit.gradia.fi/visu. Blogin nimi on ammattilaiseksi työssäoppien. Tuo loppu tulee jossain vaiheessa vaihtumaan (/topmerkonomi), mutta päivitän vaikka linkin sitten.

Blogista löydät TOP -tehtäviä, joita oppilaamme työstävät työssäoppimispaikoillaan kolmena päivänä viikossa. Itse ajattelin perehtyä samoihin asioihin, mutta ehkä vähän laajemmalla otteella kielitaidon ollessa haasteena.

Tiedän jo tuleviakin tehtäviä, joten peilaan myös niitä täällä.

Tavoitteita työssäoppimiseni on tullut listattua hakemukseen: tehdä esillepanoja ja kaupan muita tehtäviä kuten hyllytystä, tutustua yhteistyöoppilaitokseen ja yritykseen paremmin, perehtyä siihen mitä omat oppilaani tekevät ja oppia tietysti espanjaa ja espanjalaista kulttuuria. Törmätessäni Kealeyn ”juttuihin”, mietin, että pitäisikö laajentaa tavoitteitani alla oleviin. Siinä lisää haastetta.

Kealey (1990) on tutkinut, että tehokas kulttuurienvälisen työelämän toimija:

• oppii paikallisen kielen

• tuntee paikallisen yhteiskunnan historian, politiikan ja talouden

• osoittaa kiinnostusta ymmärtää ja kunnioittaa paikallisia kollegoitaan

• saavuttaa paikallisten työtovereidensa luottamuksen ja kunnioituksen

• on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa paikallisten henkilöiden kanssa

• luo laajoja sosiaalisia verkostoja

• ei valita

• ei luovuta

• ilmaisee ammatillista tyytyväisyyttä

• sitoutuvat jatkuvaan itsensä kehittämiseen

Osa tästä on jo hyvällä mallilla, osa aluillaan. Loput natsoista täytyy sitten vain ansaita.

Taitaa olla aika kaivaa yliopiston professorini Liisa Salo-Leen kirja Me ja muut taas esiin muistin virkistämiseksi. Ja kaivella muitakin muistin syövereitä. Kulttuurierot pitäisivät olla jo jonkinlaisena itselläni selkärangassa mutta aina ne kuitenkin yllättävät. Keväällä alkanut episodi kertoo tästä.

Ulkomaille työssäoppimaan lähtevät opettajat tietenkin ensin tekevät hakemuksen halustaan hakeutua uusiin ympyröihin. Sen lisäksi pitää tehdä sopimus tulevan työpaikan kanssa, ennen kuin voi tilata esim. lentolippuja. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eipäs ollutkaan.

Ensimmäiset englanninkieliset versiot työsopimuksista lähetin toukokuun alussa paikallisen koulun yhteistyöopettajalle, joka avusti asioissa. Siinä vaiheessa työpaikkoja piti olla kaksi. Meni muutama viikko. Omaan kärsimättömän luonteen, mutta kiire piti minut pois kyselemästä. Seuraavaksi tuli viesti, jossa pyydettiin samat sopimukset espanjaksi. No, olisihan se pitänyt tietää. Sopimus käännettiin ja lähetettiin parin viikon päästä uudelleen. Kesäkuu ja loma alkoi. Sitten tuli tieto, että vain toinen työpaikka on mahdollinen. Ei siinä mitään, kunhan sen sopimuksen olisi saanut. Aloin jo kysellä sopimuksen perään. Painotin, että tarvitsemme ainakin sen englanninkielisen allekirjoitettuna. Kesä meni. Pari edullista, varaamaani asuntoa meni sivu suun. Aloin pelätä, ettei asuntoa löydykään. Lentoliput alkoivat kallistua. Hermot alkoivat olla hiilloksen puolella. Loppujen lopuksi sopimus tuli elokuun alussa sähköpostiini. Espanjaksi.

No, eihän siinä mitään. Pyydän sitten kasvokkain sopimusta englanniksi. Lähes kasvottoman muukalaisen toiveisiin ei ehkä ole välttämätöntä sopeutua, mutta jos tähän tutustuu niin sitten voi sen sopimuksenkin tehdä englanniksi? Lennot löytyivät Ryanairilta edullisesti vielä elokuun puolen välin jälkeenkin ja asuntokin löytyi vielä suhteellisen edullisesti. Huh.

Joka tapauksessa tämä on hyvä osoitus Trompenaarsin universalismista ja partikularismista. Suomalaiset tukeutuvat aika paljon sääntöihin ja noudattavat niitä lähes joka tilanteessa. Niin kuin minä. En voinut mitenkään tilata lippuja ja varata asuntoa, ennen kuin sopimus oli varma. Sopimus on aina sopimus, se sitoo ja sellainen kuuluu olla. Jos sopimusta ei olisi tullutkaan, olisin varmasti löytänyt työpaikan, mutta enhän minä nyt ilman sopimusta voi… Enkä se ole pelkästään minä, joka sitä sopimusta vaatii.

Espanjalaiset taas kuuluvat enemmän partikularismin piiriin. He arvostavat sääntöjä enemmän suhteita ja huomioivat joka tilanteesta niihin liittyvät erityisolosuhteet. Eli jos juttelen mukavia, teen naamataulustani tutun niin sopimuskin varmasti taittuu englanniksi. Eikös niin.

Ja jos nyt tarkkoja ollaan, niin kyllähän tämä menee myös erilaisten aikakäsitystemme piikkiin. Suomalaiset ovat sellaisia aikataulutettuja robotteja (yleensä vaikka oppitunneilla se ei aina ole nähtävissä). Perinteisesti suomalaisessa kulttuurissa on aina ollut oleellista pitää kiinni projektien deadlineista ja olla ajoissa joka paikassa. Tätä arvostetaan myös ulkomailla – suomalaiseen voi luottaa tässäkin asiassa. Ja rehellisesti sanotaan, jos aikataulu tökkii. Jopa hurjat kaksi päivää. Toisen kulttuurin heepot eivät välttämättä edes noteeraisi, että ”ups, menipä kaksi päivää enemmän”, koska se olisi ollut oletusarvo. Tosin tämä voi tuoda myös hieman huvittaviakin sivujuonteita. Musitan joskus olleeni tapakouluttaja Helenan (sukunimeä en valitettavasti nyt muista) kurssilla. Hänellä on pitkä historia eri suurlähetystöissä toimisesta. Mieleeni jäi kuvaus siitä, kuinka vieraat menivät suomalaiseen tapaan juhliin klo 19, kun kutsussa niin luki. Lopputulema: emäntä tuli vastaan papiljotit päässä. Ja kaikki muut saapuivat paikalle vähintään puoli tuntia – tunnin ”myöhässä”…

Espanja kuuluu enemmänkin sinne toiseen päähän – syklisen aikakäsityksen omaaviin kulttuureihin. Ajalla ei niinkään ole alkua eikä loppua vaan se virtaa loputtomiin. Tämä espanjalainen piirre on varmaankin kaikille tuttua manjana -meininkiä.

Niin ja loppukaneettina. Siitä on pitkä aika, kun olen käsitellyt ihan oikeasti kulttuurienvälisen viestinnän asioita (muuta kuin käytännössä)ja käyttänyt siihen liittyviä aivonystyröitäni ihan ajatuksen kanssa. Pyydän siis kulttuurihemmoilta sellaista pientä tulkintaa, jos riisit ja pastat vähän menevät sekaisin. Ruokaa nekin molemmat ovat. Yritän tarkistella asioita, joista en ole ihan ”sikavarma”, mutta uskoisin, että nämä perusasiat jokseenkin selkärangasta löytyvät. Opin siis tätäkin uudestaan. 🙂