Monesti sitä huomaa jämähtäneensä niihin ”tavallisiin” ja ”vanhoihin” tapoihin oppia ja opettaa. Ei silti, niissäkin on omat hyvät puolensa – tietenkin. Viime aikojen ”käytännön kokeilut” vaan toivat uusia mietteitä ja muistutuksen siitä miten paljon paremmin ihminen oppii ollessaan oikeasti kiinnostunut asioista.

Mies katsoi netflixistä sarjaa Kultakuume ja luetteli aivan uskomattomia juttuja sen tiimoilta. Lopulta tokaisi, että meni vähän paremmin kuin aiemmat kemian tunnin opit. Kävimme läpi mm. kullan ja muiden aineiden painot, kivilajit ja vaikka mitä.

Itse luin Herman Lindqvistin kirjan: Madame de Pompadour – äly, kauneus, valta. Suosittelen sen lukemista kaikille . Se toi hyviä lukuhetkiä, nauratti ja kiinnosti.  Opin siinä sivussa paljon historiasta. Vaikka historiasta olen aina pitänyt, voin sanoa että enemmän opin kuin millään oppitunnilla aikoinaan. Opin paljon historian lisäksi esimerkiksi Ranskan kulttuurista mutta myös esim. Englannin sanan eonism synnystä seuraava kappale kertoo siitä. Kirja oli tällaisia helmiä täynnä. Tämä tarina löpytyy kokonaisuutena kirjan sivuilta 312 – 313.

Diplomaatti Chaarles d’Eon de Baumont valittiin Lontooseen salaisen agentin tehtäviin Kuningas Ludvig XV:n toimesta. Hän oli aiemminkin toiminut salaisissa tiedustelutehtävissä Pietarissa naiseksi pukeutuneena. Virallisesti d’Eon oli suurlähettiläs Guerchyn avustaja.  Mukana hänellä oli tulenarka paperi, jossa oli valtuutus Kuninkaalta toimia salaisissa urkintatehtävissä. Kävi niin, että koko projekti epäonnistui d’Eonin riitauduttua suurlähettilään kanssa. Riita oli niin paha, että suurlähettiläs vangittiin d’Eonin lukittauduttua huoneeseen huutaen että suurlähettiläs aikoo tappaa hänet. Tämä aiheutti järkyttävän skandaalin. Kuningas halusi takaisin salaisen määräyksen, mutta pyysi sitä turhaan. d’Eon alkoi kiristää asiakirjalla. Kävi kuitenkin niin, että d’Eon alkoi esiintyä naisena väittäen että kuningas oli niin käskenyt. Diplomaattipassi peruutetiiin, mutta muutaman vuuuoden päästä d’Eon annettiin palata Ranskaan naisen vaatteissa. Hän väitti olevansa nainen, jonka jälkeen kuningas määräsi lääkäreiden tutkimaan hänet. Llääkärit totesivat d’Eoinin olevan nainen. Sen jälkeen hän palasi Lontooseen ja eli loppuelämänsä toimien naisten miekkailunopettajana. Kun hän kuoli vuonna 1810 lääkärit totesivat d’Eonin olevan mies. Jälleen ihmisten huomio oli kiinnitetty d’Eonin tekoisiin. Asia sen verran ilmeisesti järkytti kansaa, että englannin kieleen jäi sana eonism. Se tarkoittaa ihmisen taipumusta pukeutua vastakkaisen sukupolven vaatteisiin. Että näin…

Itse Madame de Pompadour oli myös todella kiinnostava ja  ihmeellinen nainen: loi oman potpour -tuoksunsa, rakennutti ja sisusti linnoja, eteni kuninkaan rakastajasta vastaamaan Ranskan asioista sodan aikana, toimi kuninkaan neuvonantajana,  loi reseptejä kuten ”Siveä Kurstisaani” (parsaa) ja ”Kananrintaa terävien kielten kera”, pelasi korttipelin lisäksi ties millaisia hienovivahteisia vihjepelejä viuhkan merkkijärjestelmää käyttäen, perusti posliinitehtaan ja Ranskan sotilasakatemian, tuki taiteiliojoita ja kirjailijoita ja vaikka mitä. Ja se määrä astioita, hevosia ja muita asioita mitä Pompadourilla oli, U s k o m a t o n t a.  Lempikengänkorkonikin on saanut häneltä nimensä… Voi kyllä sanoa että tuo täti oli yksi, joka oppi ja omaksui asioita nopeasti.

Tässä alla vielä yksi kuva Madame de Pompadoourista kirjan sivulta  157. Kuvan on maalannut Jeannen lempimaalari ( vai pitäisikö sanoa hovimaalari) Francois Boucher. Madame de Pompadour maalautti paljon kuvia itsestään, kuten tuona aikana oli tapana. Tämän kuvan kuriositeettii on se, että ruotsalainen ttaiteilija maalasi osan kuvann puvusta, koska oli erikoistunut kiiltävien kankaiden maalaamiseen.