Kävipä niin, että päätin jatkaa kehittymistäni yrittäjyyden opettajana osallistumalla Valmenna yrittäjyys -koulutukseen tämän kevään ajan. tämän 5 opintopisteen koulutuksen ensimmäisellä kerralla oppimiseni taisi kyllä vähän haksahtaa raiteiltaan…

Itse koulutus oli jälleen milenkiintoinen – teoriaa ja tekemistä oli jälleen yhdistelty loistavalla tavalla sekä oppia jäi itsellekin paljon taskuun. Kokeilimme esimerkiksi ihan oikeasti, miltä maailma näyttää eriväristen silmälasien läpi. Tämän jälkeen mietimme muun muassa sitä, että yrittäjyydessä täytyy joko itse katsoa tekemisiään eriväristen lasien läpi eri rooleissa tai löytää itseään täydentävä kumppani(t) tai verkosto. omaa verkostoamme alammekin pohtia ja täydentää kehittämistehtävämme saralla. Tästä harjoituksesta innostuimme kollegani Heinin kanssa niin, että kokeilemme sitä heti käytännössä vähän muokaten asiaa.

Vaikka paljon jäi oppia ja ideoita yrittäjyyden saralta mieleen, ehkä yllättävin oppi tuli esiin lounasta nauttiessa. Eräs kollega oli koulutuksen aikana kertonut perustaneensa kanatarhan viime kesänä. Lounasta nauttiessani taisin vahingossa oppia kanatarhauksen perusteet ja saimme jopa idean uudesta kanayrityksestä. Kanat ovat ensinnäkin viisaampia kuin koirat. Kollega Eija onkin kanoilleen jo opettanut muutamia temppuja. Ideaa kehittelime niin, että kolmas kollega ostaisi tulevaisuudessa Eijalta koulutetut kanat ja perustaisi kanasirkuksen. Ehkä syynä tähän hullulta kuulostavaan ideaan oli se, että koulutukseen alussa esittelimme itsemme sirkuksen valokeilassa suvussa olevien vanhojen nimien mukaan ammattina lapsuuden toiveammattimme. Lisäksi olimme testanneet ryhmässä yritysidean kehittelemistä harrastuksistamme ja intohimoistamme.

Sen lisäksi, että opin kanojen olevan älykkäitä (se siitä kanaksi haukkumisesta), opin että suurin osa syntyneistä tipuista on poikia (emme syö siis kanaa vaan kukkoa),  kanapoihin ei saisi mennä muita kuin oman perheen jäsenet pöpöjen helpon tarttumisen vuoksi sekä miten loistava voi olla hyvin toteutettu ja hyvin sekä ilman ”nokkimisjärjestystä”  toimivan jäsenpalvelu (munanetti).  Ja tässä vasta oppimisen jäävuoren huippu.

Kerrassaan mainio oppimispäivä niin yrittäjyyden kuin kanamaisuudenkin saralla tuli vietettyä. Kiitos kouluttajille sekä kanssakanailijoille.

Monesti sitä huomaa jämähtäneensä niihin ”tavallisiin” ja ”vanhoihin” tapoihin oppia ja opettaa. Ei silti, niissäkin on omat hyvät puolensa – tietenkin. Viime aikojen ”käytännön kokeilut” vaan toivat uusia mietteitä ja muistutuksen siitä miten paljon paremmin ihminen oppii ollessaan oikeasti kiinnostunut asioista.

Mies katsoi netflixistä sarjaa Kultakuume ja luetteli aivan uskomattomia juttuja sen tiimoilta. Lopulta tokaisi, että meni vähän paremmin kuin aiemmat kemian tunnin opit. Kävimme läpi mm. kullan ja muiden aineiden painot, kivilajit ja vaikka mitä.

Itse luin Herman Lindqvistin kirjan: Madame de Pompadour – äly, kauneus, valta. Suosittelen sen lukemista kaikille . Se toi hyviä lukuhetkiä, nauratti ja kiinnosti.  Opin siinä sivussa paljon historiasta. Vaikka historiasta olen aina pitänyt, voin sanoa että enemmän opin kuin millään oppitunnilla aikoinaan. Opin paljon historian lisäksi esimerkiksi Ranskan kulttuurista mutta myös esim. Englannin sanan eonism synnystä seuraava kappale kertoo siitä. Kirja oli tällaisia helmiä täynnä. Tämä tarina löpytyy kokonaisuutena kirjan sivuilta 312 – 313.

Diplomaatti Chaarles d’Eon de Baumont valittiin Lontooseen salaisen agentin tehtäviin Kuningas Ludvig XV:n toimesta. Hän oli aiemminkin toiminut salaisissa tiedustelutehtävissä Pietarissa naiseksi pukeutuneena. Virallisesti d’Eon oli suurlähettiläs Guerchyn avustaja.  Mukana hänellä oli tulenarka paperi, jossa oli valtuutus Kuninkaalta toimia salaisissa urkintatehtävissä. Kävi niin, että koko projekti epäonnistui d’Eonin riitauduttua suurlähettilään kanssa. Riita oli niin paha, että suurlähettiläs vangittiin d’Eonin lukittauduttua huoneeseen huutaen että suurlähettiläs aikoo tappaa hänet. Tämä aiheutti järkyttävän skandaalin. Kuningas halusi takaisin salaisen määräyksen, mutta pyysi sitä turhaan. d’Eon alkoi kiristää asiakirjalla. Kävi kuitenkin niin, että d’Eon alkoi esiintyä naisena väittäen että kuningas oli niin käskenyt. Diplomaattipassi peruutetiiin, mutta muutaman vuuuoden päästä d’Eon annettiin palata Ranskaan naisen vaatteissa. Hän väitti olevansa nainen, jonka jälkeen kuningas määräsi lääkäreiden tutkimaan hänet. Llääkärit totesivat d’Eoinin olevan nainen. Sen jälkeen hän palasi Lontooseen ja eli loppuelämänsä toimien naisten miekkailunopettajana. Kun hän kuoli vuonna 1810 lääkärit totesivat d’Eonin olevan mies. Jälleen ihmisten huomio oli kiinnitetty d’Eonin tekoisiin. Asia sen verran ilmeisesti järkytti kansaa, että englannin kieleen jäi sana eonism. Se tarkoittaa ihmisen taipumusta pukeutua vastakkaisen sukupolven vaatteisiin. Että näin…

Itse Madame de Pompadour oli myös todella kiinnostava ja  ihmeellinen nainen: loi oman potpour -tuoksunsa, rakennutti ja sisusti linnoja, eteni kuninkaan rakastajasta vastaamaan Ranskan asioista sodan aikana, toimi kuninkaan neuvonantajana,  loi reseptejä kuten ”Siveä Kurstisaani” (parsaa) ja ”Kananrintaa terävien kielten kera”, pelasi korttipelin lisäksi ties millaisia hienovivahteisia vihjepelejä viuhkan merkkijärjestelmää käyttäen, perusti posliinitehtaan ja Ranskan sotilasakatemian, tuki taiteiliojoita ja kirjailijoita ja vaikka mitä. Ja se määrä astioita, hevosia ja muita asioita mitä Pompadourilla oli, U s k o m a t o n t a.  Lempikengänkorkonikin on saanut häneltä nimensä… Voi kyllä sanoa että tuo täti oli yksi, joka oppi ja omaksui asioita nopeasti.

Tässä alla vielä yksi kuva Madame de Pompadoourista kirjan sivulta  157. Kuvan on maalannut Jeannen lempimaalari ( vai pitäisikö sanoa hovimaalari) Francois Boucher. Madame de Pompadour maalautti paljon kuvia itsestään, kuten tuona aikana oli tapana. Tämän kuvan kuriositeettii on se, että ruotsalainen ttaiteilija maalasi osan kuvann puvusta, koska oli erikoistunut kiiltävien kankaiden maalaamiseen.