Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2013

Yhteiskuntavastuu Case Eroski

Jos ei nyt ole tullut jo ilmi, niin työskentelen tavaratalossa nimeltä Eroski. Se sijaitsee täällä Malagassa Lario Centressä, joka on iso ostoskeskus. Tutkailin tänään hiukkasen sitä, miten Eroskilla on yhteiskuntavastuu hoidettu.

Pikkasen termistä yhteiskuntavastuu – ihan vaan yleisesti

Yhteiskuntavastuullahan tarkoitetaan samaa kuin sanoilla vastuullinen yritystoimminta ja vastuullisuus. Se tarkoittaa sitä, että yrityksillä on velvoitus toimia vastuullisesti omassa yhteiskunnassaan mutta myös muualla maailmassa.

Yhteiskuntavastuuhan jaetaan kolmeen eri osa-alueeseen: sosiaaliseen vastuuseen, ympäristövastuuseen ja taloudelliseen vastuuseen. Joskus, erityisesti matkailualalla tähän liitetään myös kulttuurillinen vastuu.

Sosiaalinen vastuu kertoo siitä, miten yritys huomio ja pitää huolta työntekijöistään esim. tarjoamalla heille koulutusta, työterveydenhuoltoa, toimien ihmisoikeuslait täyttyen sekä työllistämällä esim. syrjäytymisvaarassa olevia tai muita erikoisryhmiä .

Ympäristövastuuta kantavat yritykset taas toimivat kestävän kehityksen edellyttämällä tavalla: kierrättävät, tähtäävät energian säästämiseen mm. aurinkopaneleilta käyttämällä, sammuttamalla turhat valot ja pitämällä esim. koneet kunnossa.

Taloudellisessa vastuussa kyse on siitä, että yritys mm. maksaa (oikeaa) palkkaa työntekijöilleen sekä veronsa ja tuottaa myös sijoittajilleen tuottoa. Nämä jaetaan kaikki myös välittömään ja välillisiin vastuisiin, mutta niistä ei sen enempää – tarkoitus ei ole pitää luentoa vaan kertoa Case Eroskista.

Eroskin sosiaalisesta ja taloudellisesta vastuusta voin kertoa myöhemmin. Nyt löysin lähinnä materiaalia koskien ympäristövastuuta. Tuo onkin se yleisesti ”helpoin” osa yhteiskuntavastuusta selvittää.

Eroskin Ympäristövastuu

Eroski pitää huolta myös ympäristöstään ja kouluttaa sekä tiedottaa siitä myös kuluttajia. Muun muassa heidän kanta-asiakaslehdessään on pitkä juttu tavaratalon tekemästä kierrätykseen liittyvästä tutkimuksesta isoimmissa Espanjan kaupungeissa. Oli aika herättävää tekstiä ja kuvia. Tässä kuva lehdestä asiasta:

image

Koko yrityksen arvoihin on kirjoitettu kestävän kehityksen kannattamien ja ekologinen tehokkuus, vaikka sen vuoksi täytyisikin tehdä kompromisseja. Se näkyy käytännössä muun muassa siinä, että käytössä ovat kierrätettävät kassit, tuotteet ympäristöystävällisyyden mukaisia ja esimerkiksi osa kalatuotteista ”reilusti” kalastettuja, yritys käyttää sähköautoja logistiikassa ja kaupat ovat muutoinkin ekotehokkaita. Esimerkisi kylmäsäilytyslaitteet ovat kunnossa ja energiatehokkaita kuten valaistuskin. Eroski on sitoutunut myös WWF:n projektiin maapallon luonnonvarojen käytöstä. Myös työntekijöitä koulutetaan asiasta ja heitä kannustetaan ennaltaehkäisyyn.
Eroski on saanut myös todistuksen ympäristöystävällisyydestään Espanjalaisen kestävän kehityksen sertifikaatin BREEAM sekä ISO 50001 sertifikaatin. Tässä kuva yhdestä asiaan liittyvästä merkistä

image

Yhteiskuntavastuun osa-alueita Malagassa yleensä

Kun kävin läpi Eroskin yhteiskuntavastuuta ja lähinnä tuota ympäristövastuuta aloin miettiä asiaa myös yleisesti Malagan kannalta. Roskat saa viedä katujen varressa oleviin isoihin roskalaatikoihin klo 9 jälkeen illalla. Muuten tulee sakkoa. Uskoisin tämän perustuvan siihen, että öisin (juu, kuulin kyllä hyvinkin paperiseinien läpi) roskat tyhjennetään ja jos ne jätetään lojumaan kuumuuteen koko päiväksi, ne haisevat. Näin ympäristö pilaantuisi hajusta. 🙂 Siellä täällä näkyy kierrätyslaatikoita mm. lasille ja muille. Lähistöltä en sellaista ole vielä bongannut, mutta etsintää jatkan. Tämä oli minulle yllätys, sillä jotenkin luulin, että homma ei ole täällä aivan hanskassa. Tosin biojätteet taidetaan kasata samaan paikkaan muun jätteen kanssa. Malagan keskustassa kävellessäni näin muutaman vähän ”fiinimmän” ja kaupungin imagon mukaisemman kierrätyslaatikonkin. Täällä kauempana ne ovat vain isoja roskiksia. Niistä näteistä kuva tässä (vaikka voisivat olla kauniinpiakin):

image

Löysin myös UFF:ia vastaavan laatikon, mihin voi jättää vaatteitaan kierrätettäväksi. Yllätys minulle sekin. Näytti siltä, että takana olisi jokin uskonnollinen järjestö. Kirppiksiä en vielä ainakaan ole löytänyt, päinvastoin – kaupunki tursuaa merkkiliikkeitä sekä hallpoja kiinalaista krääsää myyviä putiikkeja. Kommentoin, jos tulee vastaan. Osassa isoja kaupunkeja nämähän ovat paikkoja, mitkä ”pitää tietää”, eivätkä aivan heti tule vastaan.

Kaupunki näyttää hoitavan myös sosiaalisen vastuunsa (tai joku muu järjestö): kotiin illalla kävellessäni ihmettelin pitkää jonoa konservatorion lähellä. Vähän katseltuani huomasin, että jonottavilla oli pussi sekä muki kädessä. Kyseessä oli siis ruokajono, mikä tässä taloudellisessa tilanteessa on ymmärrettävää. Paikka sijaitsi kuivuneen joenuoman vierssä. Parin sillan alla olen nähnyt kodittomien pystyttämiä ”asuntoja” sekä porukkaa vaeltelemassa siellä koiriensa kanssa. Katukuvassa vastaavia ei paljoa näy. Muutama kerjäläinen ehkä jossain, mutta eivät mitään päälle karkaavia tapauksia. Kilkkuja on kipoissa, joten ihmiset kantavat varmaan omaa sosiaalista vastuutaan jos siihen vain pystyvät.

Kulttuurin kulinaristieroja

Maisema makkarin ikkunasta on hieman vaihtunut:

20130924-160115.jpg

Aivan ensimmäinen asia uudessa maassa, joka löi silmille oli kuumuus. Olin ajatellut että lämmintä on, mutta en ollut odottanut +20 asteen eroa. Ja minä kun olen tyytyväinen Suomen kesään, vaikka lyhyt onkin. No, ei tämä paha ole. 🙂

Junalla pääsi mutkattomasti keskustaan ja siitä kävellen kämpälle. Vuokraemäntä huikkaili iloisesti takaa oven lähellä, esitteli itsensä ja mitäpä muuta kun pusut poskelle. Onneksi olen niihin tottunut niin meni luonnostaan vähän hätkähtäen tosin.

Seuraava ihmetyksen aihe löytyi Supermercadosta. Sitten kun se löytyi… Vaikka lähellä olikin. Vitsi, täällä on palveleva liha- ja kalatiski. Ja, kalatiskiltä löytyy mustekalaa niin kokonaisena kuin renkaana sekä simpukoita muutamalla eurolla. Ei paha, täytynee koittaa miten taipuu keittiössä. 😉 Loppusummakin säväytti halpuudellaan. Ja, tulinpahan käytettyä vähäisiä kielitaitojani selvittäessäni missä on suola kun kädessäni oli selvityksen perusteella valkosipulisuola… Sanavarasto karttuu siis kokoajan. Kaupassa oli myös muuta erilaista kuin ruoka: pyörät ovat lukossa telineessä kaupan sisällä. Rehellistä meininkiä.

Supermercadosta otan kuvan jossain vaiheessa. Tässä pari kuvaa palvelevasta kauppahallista. Jees poks sanon minä:

 

 

image

 

image

Ihanaa on myös havaita näin klo 10 illalla, että katu vilisee ihmisiä vaikka en ihan keskellä keskustaa majaile. Papatus kuuluu avoimesta ikkunasta, porukka menossa illallista syömään pikkulapset käsikynkässä. Ruoka-aikoihin pitänee vielä tottua…

Kulttuurieroja sekin, että telkkarissa on illalla ennustajia seitsemällä kanavalla!

Tässä vielä yksi kuva ”kulttuurin kerroksista”, tosin Katetraalista, joka on ollut myös moskeija löytyy vielä parempi. Sen laitan tänne joku päviä…

image

Ihmettelyn aihetta riittää, lisää tulee varmasti ja paljon.

Tekemällä oppii – Blogin käytöstä

Tulipahan opittua: älä yritä blogata aamuyöllä sängyssä älypuhelimella, jos omaat isot sormet. Takaan, että se ei ainakaan vakuuta Nukku-Mattia. Älä myöskään tee, kuten minä: jatka alakerrassa läppärillä (kun vielä voit läppärin jäädessä kotiin). Sen sijaan, sulje silmäsi, ajattele paratiisisaaren valkoisia hiekkarantoja – ja nukahda!

Tuleepahan nyt kuitenkin kerrottua myös tämä: Opin, että omiin tietoihin ei ehkä kannata ihan kaikkea kertoa juuri siitä blogista, mitä olet kirjoittamassa. Teksti näkyy meinaan myös muissa blogeissa, joihin postaat. Tulipahan muokattua sekin. Kukaan tuskin on nyt niitä vielä lukenut, mutta jos satut kuulumaan yhtä yli-innokkaisiin ihmisiin kuin allekirjoittanut, niin nytpähän tiedät.

Vielä on näköjään vaikeuksia noiden kategorioiden kanssa – en meinaa saada (vieläkään) niihin sisältöä näkyviin. Oppinpahan tässä siis myös sitkeyttä ja ”äläolehätäinen” -meininkiä.

Vaikka alussa mollasinkin, niin tuli huomattua että kyllä sitä älypuhelimella (ja myös sillä pädillä) pystyy blogia ihan hyvin tekemään. Enemmänkin ehkä tulen niitä kuvia laittamaan sitä kautta, koska rakastan kymmensormijärjestelmää ihan jo maatalonisännän kourieni vuoksi. Ne eivät siis ole sirot, pienet ja pehmeät ranskattaren kädet, jotka helposti osuvat kaikkiin täppiin. Suosittelen siis isompia laitteita myös muille suuriluisille jos ei omista norsun hermoja. Pienissä laitteissa ei kyllä mitään vikaa ole: jatkossa (huomisesta lähtien) tulee siis kuitenkin aivan yhtä älyvapaita oppimistuloksia myös Espanjan auringon alta.

Tehtävät

Jos haluat kurkata, mitä tehtäviä ajattelin tehdä tai lähinnä mihin asioihin liittyen niin kannattaa virailla sivustollla https://blogit.gradia.fi/visu. Blogin nimi on ammattilaiseksi työssäoppien. Tuo loppu tulee jossain vaiheessa vaihtumaan (/topmerkonomi), mutta päivitän vaikka linkin sitten.

 

Blogista löydät TOP -tehtäviä, joita oppilaamme työstävät työssäoppimispaikoillaan kolmena päivänä viikossa. Itse ajattelin perehtyä samoihin asioihin, mutta ehkä vähän laajemmalla otteella kielitaidon ollessa haasteena.

 

Tiedän jo tuleviakin tehtäviä, joten peilaan myös niitä täällä.

Tässä tavoitetta: kulttuurienvälinen kompetenssi

Tavoitteita työssäoppimiseni on tullut listattua hakemukseen: tehdä esillepanoja ja kaupan muita tehtäviä kuten hyllytystä, tutustua yhteistyöoppilaitokseen ja yritykseen paremmin, perehtyä siihen mitä omat oppilaani tekevät ja oppia tietysti espanjaa ja espanjalaista kulttuuria. Törmätessäni Kealeyn ”juttuihin”, mietin, että pitäisikö laajentaa tavoitteitani alla oleviin. Siinä lisää haastetta.

Kealey (1990) on tutkinut, että tehokas kulttuurienvälisen työelämän toimija:

 

• oppii paikallisen kielen

• tuntee paikallisen yhteiskunnan historian, politiikan ja talouden

• osoittaa kiinnostusta ymmärtää ja kunnioittaa paikallisia kollegoitaan

• saavuttaa paikallisten työtovereidensa luottamuksen ja kunnioituksen

• on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa paikallisten henkilöiden kanssa

• luo laajoja sosiaalisia verkostoja

• ei valita

• ei luovuta

• ilmaisee ammatillista tyytyväisyyttä

• sitoutuvat jatkuvaan itsensä kehittämiseen

 

Osa tästä on jo hyvällä mallilla, osa aluillaan. Loput natsoista täytyy sitten vain ansaita.

Sopimusta vai ei sopimusta, asunto vai ei asuntoa… Ensikosketus espanjalaiseen kulttuuriin

Taitaa olla aika kaivaa yliopiston professorini Liisa Salo-Leen kirja Me ja muut taas esiin muistin virkistämiseksi. Ja kaivella muitakin muistin syövereitä. Kulttuurierot pitäisivät olla jo jonkinlaisena itselläni selkärangassa mutta aina ne kuitenkin yllättävät. Keväällä alkanut episodi kertoo tästä.

Ulkomaille työssäoppimaan lähtevät opettajat tietenkin ensin tekevät hakemuksen halustaan hakeutua uusiin ympyröihin. Sen lisäksi pitää tehdä sopimus tulevan työpaikan kanssa, ennen kuin voi tilata esim. lentolippuja. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eipäs ollutkaan.

Ensimmäiset englanninkieliset versiot työsopimuksista lähetin toukokuun alussa paikallisen koulun yhteistyöopettajalle, joka avusti asioissa. Siinä vaiheessa työpaikkoja piti olla kaksi. Meni muutama viikko. Omaan kärsimättömän luonteen, mutta kiire piti minut pois kyselemästä. Seuraavaksi tuli viesti, jossa pyydettiin samat sopimukset espanjaksi. No, olisihan se pitänyt tietää. Sopimus käännettiin ja lähetettiin parin viikon päästä uudelleen. Kesäkuu ja loma alkoi. Sitten tuli tieto, että vain toinen työpaikka on mahdollinen. Ei siinä mitään, kunhan sen sopimuksen olisi saanut. Aloin jo kysellä sopimuksen perään. Painotin, että tarvitsemme ainakin sen englanninkielisen allekirjoitettuna. Kesä meni. Pari edullista, varaamaani asuntoa meni sivu suun. Aloin pelätä, ettei asuntoa löydykään. Lentoliput alkoivat kallistua. Hermot alkoivat olla hiilloksen puolella. Loppujen lopuksi sopimus tuli elokuun alussa sähköpostiini. Espanjaksi.

No, eihän siinä mitään. Pyydän sitten kasvokkain sopimusta englanniksi. Lähes kasvottoman muukalaisen toiveisiin ei ehkä ole välttämätöntä sopeutua, mutta jos tähän tutustuu niin sitten voi sen sopimuksenkin tehdä englanniksi? Lennot löytyivät Ryanairilta edullisesti vielä elokuun puolen välin jälkeenkin ja asuntokin löytyi vielä suhteellisen edullisesti. Huh.

Joka tapauksessa tämä on hyvä osoitus Trompenaarsin universalismista ja partikularismista. Suomalaiset tukeutuvat aika paljon sääntöihin ja noudattavat niitä lähes joka tilanteessa. Niin kuin minä. En voinut mitenkään tilata lippuja ja varata asuntoa, ennen kuin sopimus oli varma. Sopimus on aina sopimus, se sitoo ja sellainen kuuluu olla. Jos sopimusta ei olisi tullutkaan, olisin varmasti löytänyt työpaikan, mutta enhän minä nyt ilman sopimusta voi… Enkä se ole pelkästään minä, joka sitä sopimusta vaatii.

Espanjalaiset taas kuuluvat enemmän partikularismin piiriin. He arvostavat sääntöjä enemmän suhteita ja huomioivat joka tilanteesta niihin liittyvät erityisolosuhteet. Eli jos juttelen mukavia, teen naamataulustani tutun niin sopimuskin varmasti taittuu englanniksi. Eikös niin.

Ja jos nyt tarkkoja ollaan, niin kyllähän tämä menee myös erilaisten aikakäsitystemme piikkiin. Suomalaiset ovat sellaisia aikataulutettuja robotteja (yleensä vaikka oppitunneilla se ei aina ole nähtävissä). Perinteisesti suomalaisessa kulttuurissa on aina ollut oleellista pitää kiinni projektien deadlineista ja olla ajoissa joka paikassa. Tätä arvostetaan myös ulkomailla – suomalaiseen voi luottaa tässäkin asiassa. Ja rehellisesti sanotaan, jos aikataulu tökkii. Jopa hurjat kaksi päivää. Toisen kulttuurin heepot eivät välttämättä edes noteeraisi, että ”ups, menipä kaksi päivää enemmän”, koska se olisi ollut oletusarvo. Tosin tämä voi tuoda myös hieman huvittaviakin sivujuonteita. Musitan joskus olleeni tapakouluttaja Helenan (sukunimeä en valitettavasti nyt muista) kurssilla. Hänellä on pitkä historia eri suurlähetystöissä toimisesta. Mieleeni jäi kuvaus siitä, kuinka vieraat menivät suomalaiseen tapaan juhliin klo 19, kun kutsussa niin luki. Lopputulema: emäntä tuli vastaan papiljotit päässä. Ja kaikki muut saapuivat paikalle vähintään puoli tuntia – tunnin ”myöhässä”…

Espanja kuuluu enemmänkin sinne toiseen päähän – syklisen aikakäsityksen omaaviin kulttuureihin. Ajalla ei niinkään ole alkua eikä loppua vaan se virtaa loputtomiin. Tämä espanjalainen piirre on varmaankin kaikille tuttua manjana -meininkiä.

Niin ja loppukaneettina. Siitä on pitkä aika, kun olen käsitellyt ihan oikeasti kulttuurienvälisen viestinnän asioita (muuta kuin käytännössä)ja käyttänyt siihen liittyviä aivonystyröitäni ihan ajatuksen kanssa. Pyydän siis kulttuurihemmoilta sellaista pientä tulkintaa, jos riisit ja pastat vähän menevät sekaisin. Ruokaa nekin molemmat ovat. Yritän tarkistella asioita, joista en ole ihan ”sikavarma”, mutta uskoisin, että nämä perusasiat jokseenkin selkärangasta löytyvät. Opin siis tätäkin uudestaan. 🙂

 

 

Kimppuun vaan

Ennen espanjan hehkutusta ja hankaluuksia kerron vielä ihan kotikonnuilla kasvatetuista kannuksista. Olen viime vuoden aikana oppinut, että tekniikkaa ei kannata pelätä eikä antaa oppilaidenkaan sitä arastella. Kimppuun vaan kuin sika limppuun niin nälkä alkaa kasvaa syödessä.

 

Tässä on tullut tehtyä käänteisen luokkahuoneen kokeiluja, connect pro –esityksiä, bloggauksia ja kaikkea muuta kivan kollegan ja osaavien oppilaiden kanssa. No, on sitä myös lähes itketty ipädien äärellä, kuten tänäänkin. Viime viikolla työstimme oppilaiden kanssa Tulevaisuuden kauppoja tuosta noin vain ilman ennakkoluuloja ja hupsista saimme hyviä videoita aikaan. Tänään oli sitten takkuisempaa. Yksi antisosiaalinen pädi lukkiutui itsekseen päivitystä vaatien ja toinen kieltäytyi yhteistyöstä hukaten tyttöjen ahkerasti työstämät asiakaspalvelun videot. Sitkeitä flikkoja sanon minä. Tekivät työn vielä kolmannen kerran ja homma oli purkissa. Ihmettelen kyllä vieläkin sitä, että apua ei paljoa pyydetty – homma sujui kuin itsestään. Molemmilla luokilla nekin, jotka eivät pädiä olleet käyttäneet työstivät ahkerasti hommia sen kanssa.

 

Mitä tästä opimme – luovuttaa ei saa kun visio löytyy ja tekniikka potkii eteenpäin eikä pure kun vain haluaa oppia uutta.

Pihalla, eiku kuistilla – no pöristään nyt vain

Yhtenä perjantaina asiakaspalvelun tunneilla kävimme läpi erilaisia kuvitteellisia ostajatyyppejä ja heidän ostamisen taustojaan. Oppilaat olivat itse kehitelleet ”profiilit” eri tuotteiden ostajille. Kävipä ilmi, että ope oli ihan pihalla tietyistä termeistä. Tai siis kuistilla. Vai miten se nyt menekään nykyään. Opin siis, että pikkupojat juotuaan energiajuomia tai syötyään liikaa sokeria ”pörisevät”. Tämä termi vastaa itse oppimaani termiä sokerihumala.

 

Tämä oli jatkoa edellisen viikon tunneille, jossa kävimme erilaisia alakulttuureita ja teinityylejä läpi. Silloin ope oppi, mitä on ernut ja millaisia erilaisia tyyppejä siihen ja moneen muuhun kuuluu. Onneksi on oppilaat, jotka opettavat opea välillä. 🙂

Kukamitähäh?

Tämän blogin kirjoittaja on Jyväskylän ammattiopiston kaupan yksikön opettaja ja kv-yhteysope. Alun perin idea kirjoittamiseen lähti siitä, että ajattelin haastaa itseni tekemään opettajan työelämäjaksolla Malagassa samat tehtävät kuin vaadimme omilta oppilailtamme projektimme tiimoilta. Nämä tehtävät ja joitan oppilaiden tuotoksia löytyy blogista Työssäoppien merkonomiksi https://blogit.gradia.fi/visu.  Joudun kyllä ehkä vähän oikaisemaan jo siksi, että harjoittelen vasta espanjan kieltäkin.

Kuten yleensä käy, idea sai siivet. Huomasin, että opehan oppii ihan muutoinkin kuin varta vasten opettelemalla. Varsinkin, kun on oppimisesta itse aina kiinnostunut. Niin ja kun on se elinikäinen oppiminenkin sellainen nykyjuttu…

Katsotaan, mitä tuleman pitää – ja mitä ope oppii.