Kirjoittajan arkistot:Anitta Peltola

Ohjaustehostin – tehoa uraohjaukseen!

Ideoita ja vinkkejä ohjaukseen

Opiskelijat eivät opiskele vain valmistuakseen ammattiin, vaan työllistyäkseen avoimille työmarkkinoille tai hakeutuakseen jatko-opintoihin. Uraohjaus ja sen kautta opiskelijoiden työllistymisen edistäminen on tärkeä osa opettajan ja opinto-ohjaajan työtä.

Työelämä muuttuu, työpaikkoja katoaa ja syntyy kokonaan uusia, mutta myös opiskelu on muuttunut, erityisesti ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä. Sen mukaisesti painopiste opiskelujen suunnittelussa on työelämässä tapahtuva oppiminen ja yhteistyö työelämän kanssa korostuu entisestään. Opiskelijan laadukas uraohjaus on entistä tärkeämpää hektisessä ja monimuotoisessa opiskeluvaiheessa.

Opettajan roolista ohjaajaksi

Muuttuvilla työmarkkinoilla tarvitaan henkilökohtaista identiteettiä, työssä pysyvyyttä ja arvostusta. Oppilaitoksessa hankitun tutkinnon lisäksi tarvitaan ammattitaitoa, joka mahdollisesti tulee perinteisen koulutuksen ulkopuolelta. Tulevaisuudessa ammattitaito hankitaan henkilökohtaisesti; työelämässä tarvittavien tietojen ja taitojen oppiminen tapahtuu osittain oppilaitoksen ulkopuolella.

Tulevaisuudessa verkostot, jotka auttavat työllistymään, hankitaan myös oppilaitoksen ulkopuolella. Opettajan rooli opettajana on vaihtumassa ohjaajan rooliin. Ohjaus tapahtuu ehkä jopa muualla kuin oppilaitoksen tiloissa ja ohjaajana voi olla muukin kuin opettaja. Koulutusjärjestelmän sijasta tulevaisuudessa saatetaan puhua oppimisjärjestelmästä. Opiskelija yhdessä ohjaajansa kanssa rakentaa omaa oppimispolkua.

Ohjaustehostin

Ohjaustehostimen tunnetumpi kuvaus: ”Ohjaustehostin on ajoneuvojen apulaite, joka vähentää ohjaamiseen tarvittavaa voiman määrää ja auttaa kuljettajaa pyörien kääntämisessä.”

Tässä tekstissä kuitenkin tarkoitetaan Gradian tarjoamaa Ohjaustehostin-blogisivustoa, joka antaa konkreettisia vinkkejä opettajille ja kaikille opiskelijoiden uraohjausta ja -suunnittelua toteuttaville henkilöille. Opiskelijan ohjaaminen kohti hänen omaa ammatillista polkuaan sekä ammatti-identiteetin rakentumista on koko opetus- ja ohjaushenkilöstön tehtävä.

Ihmisen elamanpolku
Elämänpolku (kuvittaja Hanne Seppälä)

Kaikki logot