Ja mitä job shadowing tarjosikaan

Viikko keväisessä Freiburgissa ja job shadowing -jaksolla UWC Robert Boschissa takana. Listaan yleiset lätinät blogin lopuksi, aloitetaan kuitenkin asioilla, jotka tekivät minuun ison vaikutuksen.

Village meetings – Viikko alkoi yhteisellä kokoontumisella auditoriossa. Mukana olivat kaikki. Tapaaminen oli päättövuoden opiskelijoiden vetämä. Hieman taidetta, edellisen viikon workshoppien reflektointia, tulevan viikon tapahtumien ja tiedotteiden läpikäyntiä ja that’s it. Vahva fiilis yhteisestä jutusta, yhteisestä toiminnasta.

Vertaisohjaaminen – toisen vuosikurssin opiskelijat pitivät työpajoja ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille eri teemoista. Samoin CAS-toiminta oli pääosin opiskelijoiden ohjaamaa. Itseäni opinto-ohjaajana lämmitti kovasti nähdä yliopistoihin hakeneiden abiturienttien pitävän työpajoja nuoremmille opiskelijoille omista hakukokemuksistaan.

Kieli – Suullisena kielenä oli englanti, mutta toisen käyttökielen kanssa olin ihmeissäni. Keskustelussa oli vahvasti mukana erilaiset käsimerkit (enkä nyt tarkoita yleisesti tunnettuja kansainvälisiä käsimerkkejä). Porukka osoitti tukea ajatukselle heiluttamalla käsiä ylhäällä, eri mieltä oleminen näytettiin heiluttamalla käsiä alhaalla. Keskusteluun osallistumista pyydettiin erilaisin käsimerkein. Kaksi sormea ylhäällä tarkoitti, että minulla on suora kommentti edelliselle puhujalle. Yksi sormi ylhäällä tarkoitti, että minulla on uusia aihe tuotavaksi keskusteluun. Jne. Alkuhämmennyksen jälkeen kiinnitin huomion siihen, miten paljon kommunikointia rikastuttaa vahva eleiden avulla osallistuminen. Tästä tai tästä hieman lisää aiheesta.

Keskustelu, keskustelu, keskustelu – oppitunneilla tai yhteisissä tilaisuuksissa ei puhe loppunut. Oppitunnit rakentuivat omien havaintojeni mukaan pitkälti keskusteluun, jossa lukuläksynä olleita asioita laitettiin kontekstiin ja mietittiin merkityksiä erinäisten faktojen taustalla.

Yhteisö – Lukiossa vaikutti olevan vahva heimohenki.

Job shadowing viikko oli minulle iso kokemus. Olin mukana oppitunneilla, keskustelin opettajien, opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa. Sain kunnian pitää puolentoista tunnin Global affairs -työpajan koko lukioyhteisölle suomalaisesta koulutuksesta, koulutuksesta ylipäätään, motivaatiosta ja oppimisen arvioinnista. Pääsin mukaan niin puutarhatöihin kuin tutor (peer mentoring) koulutukseen.

 

UWC (United World Colleges) on kiehtova järjestö, joka päämääränsä mukaan ”pyrkii tekemään kansainvälisestä koulutuksesta yhteisymmärrystä edistävän voiman ja vähentää ennakkoluuloja.” Kyseisen järjestön kouluja on tällä hetkellä 15 eri maassa ja niissä opiskellaan kansainvälinen IB-tutkinto kahdessa vuodessa. UWC Robert Bosch on  vasta vuodesta 2014 toiminut 200 opiskelijan oppilaitos Saksan Freiburgissa. Koulukampus on rakennettu 1400-luvulta peräisin olevaan entiseen luostariin.

 

Uusi ao-blogit -sivusto