Tekijä: Heidi Ahopelto

Päädyin tekemään itse laatikko osuuteen tappiliitokset. Tein ne samalla jyrsimellä.

Reikiä tuli kaikkiin reunoihin 4 kappaletta.

Seuraavaksi lähdin mittaamaan kohdat tappiliitoksille itse sivuseinämiin, mihin itse pohja ja kansi tulisi kiinni.

Koneen kanssa sain hieman säätää että asetukset leikkaisivat juuri haluamastani kohdasta. Haastetta oli, mutta kun mitoitus osui kohdilleen niin teko onnistui.

Eittämättä näin mittatarkka työ oli haastavaa, etenkin kun liitokset olivat niin pieni kokoisia, lisäksi piti ottaa huomioon kappaleiden paksuus, ettei liitos halkaisisi sitä ja etäisyys että kaikki olisi tasaisesti ja missä tukevuutta tarvitsisi eniten.

Lopulta ne saatiin valmiiksi.

Olen kaiken kaikkiaan ylpeä ja tyytyväinen, sillä minulle henkilökohtaisesti tämä oli todella haastavaa matemaattisten hahmotus vaikeuksien takia.

Tausta/ takalevyn ääriviivojen hahmottelu onnistui helpommin vapaalla kädellä. Pääsin myös tekemään liitokset kappaleen reunaan ensin.

Päädyin lamelo liitoksiin ja mittasin testikappaleen avulla, kuinka paljon massaa kone tulisi jyrsimään. Käytin vanerin palasta apuna määrittämään keskikohdan.

Mittasin kohdat liitoksille ja suunnittelin tasaiset välit että massaa jää tueksi. Jyrsin lamelo koneella sopivat reiät, 3 kappaletta.

Sovitin itse liitoslevyt reikiin.

Levyjä piti aavistuksen verran hioa nauhahiomakoneella että ne sopivat väleihin.

Tein sivukappaleisiin vastapäiset reiät.

Sitten mallailin kappaleita paikoilleen ja sopivat hyvin yhteen.

Liimalevyt toteutin mittojen perusteella, leveämpi ja lyhyempi taustalle ja sivuille, pitempi ja kapeampi rasia laatikko osuudelle. Paineilmapuristimeen noin vajaa tunniksi. sitten aloin ottaa taltalla pois liima jämiä. Kun sain suurimmat jäljet pois, käytin kappaleet vielä tasohöylässä, sillä pinta oli viimeisen sahauksen jälkeen rosoinen ja kuivunutta liimaa oli vielä pinalla.

Seuraavaksi vedettiin reunat suoriksi sirkkelillä.

Sen jälkeen otin käsittelyyn ensin leveämmän liimapuun. Leikkasin sen leveys suunnassa kahtia, toisen puoliskon vielä siitäkin puoliksi.

Ääriviivojen hahmottelu oli tavallista haastavampaa muodokkuuden takia, koska mittojen pitää olla tasoissa ja tietysti täsmälliset, joten piirsin ääriviivat vain toiseen puoliskoon, teippasin kappaleet päällekkäin yhteen ja menin vannesahalle muotoilemaan, tällöin kun leikkasin ne päällekkäin yhden tekemäni mitan mukaan, ne menisivät tasan.

Se onnistui hyvin. Sivut työstin ensin, sillä niiden piti olla mittatarkat, koska ne tulisivat määrittämään mitä tulisi väliin. Hioin reunat sileiksi sahajäljistä.

Päätin käyttää tässä työssä koivua, se on tuttu, helppo ja mukautuu ideaani. Käytin noin vajaa metrin mittaisen palan, puolitin sen, jotta pystyisin työstämään kaikki tarvitsemani kappaleet.

1000mm x 300mm. Hinta Tämän kokoiselle palalle on noin. 20-30 e. Toki hinta voi olla niin halvempi kuin kalliimpikin, riippuen mistä ostaa ja mitä käsittelyä puulle on saatettu jo tehdä, mutta yleisesti tämä on keskiarvio nettikauppojen hinnoissa kun itse asiaa tutkin.

Koska kappale oli tuppeen sahattu, reunat olivat pyöreät ja se piti hienontaa suoraksi sirkkelillä. Tähän tarvitsin myös opettajan apua. mittasimme leikkauslinjan ja laskimme mukaan sirkkelin terän paksuuden. Mittasimme linjan suoraksi puisen mitan avulla laittamalla sen terää vasten ja katsomalla mistä se menisi läpi.

Sitten siirryttiin pintoihin.

Oikohöylästä kaikki sivut läpi.

Kun epätasaisuudet oli ajettu oikohöylällä, siirrettiin itse tasoitukseen, eli tasohöylään siis.

Tasoituksen lisäksi piti höylätä kappaletta ohuemmaksi, jotta liimalevyn teko onnistuisi.

Vannesahalla leikkasin kuution muotoisia kappaleita, joista olisi helpompi leikata pienempiä levyjä, sillä massaa olisi vähemmän ja jolloin sitä olisi helpompi hallita koneessa.

Tein kookkaamman liimalevyn työni kookkaammille osille ja tietysti se pienempi olisi pienemmille.

Seuraava työni oli tehdä kultuurilähtöinen asiakastyö. Se tosin tuli itselleni joten pystyin toki joustamaan toteutuksessa ajallisesti ja hahmotin erot siinä välillä mitä oli kun itse on asiakas ja jos se tulisi toiselle.

Työssäni tulisin kunnioittamaan perinteistä seinälle ripustettavaa säilytysrasiaa/ avain lokeroa, joka yleensä vanhemmista taloista, kuten mummoloista löytyy. Voisin siis sanoa että inspiraationi oli kulttuurilähtöinen.

Halusin lämpimämmän ja syvemmän sävyn puulle, joten tulisin lakkaamaan sen.

Tässä työssä minun pitäisi myös huomioida kulut; aika, jonka käytän itse suunnitteluun ja toteutukseen, tuotteet kaupasta, puun hinta, sen koko ja materiaali mukaan huomioiden, suunnitelmien muuttuminen asiakkaan mieltymyksen mukaan ja toteutuksen haasteet. Lisäksi vertailla personoitua työtä ja massatuotantoa ajan ja hinnan perusteella.

Olen itse erittäin tyytyväinen, siitä tuli hyvin uniikki ja oman näköinen ja sain käyttää luovuutta ja itse ilmaisua hyvin vahvasti ja vapaasti. Personoitu. Sain luonnon vahvaan rooliin, joka oli minulle henkilökohtaisesti tärkeää, jouduin tosin karsimaan muutamaa ideaa, sillä tietotaito ei vielä riittänyt, mutta pääsin niin lähelle alkuperäistä ideaa kuin mahdollista.

Homma alkoi sillä että sain kiillotukseen tarkoitetun nahkaliinan. Se oli pehmeä ja ohuempi, ja oli juuri kyseiseen asiaan tarkoitettu, että saa lian ja muut pinnalliset jämät irti ja pinnan tasaiseksi ja enimmät roskat pois.

Koska puukon terän kiillotuksessa sai valita haluaako kiillottaa koko terän, vai vaan reunan, päätin itse kiillottaa vain reunan. Kiillotukseen käytettiin kiillotuspyörää, jonka alla olevaan altaaseen lisättiin vettä, jotta kivi oli märkä. Kiillotus oli useamman tunnin ja monen päivän työ, sillä se oli tarkkaa ja aikaa vievää, koska juuri oikean tasaisen pinnan saanti on haastavaa.

Oli mahdollisuutena jättää käsin tehdyn jälkeä työhön, joten niin tein.

Kun terän molemmat puolet oli käytetty useampaan otteeseen pyörässä, siirryttiin hienompiin ja sileämpiin hiomakiviin. Niitäkin piti kastella ja työ oli pitkäjänteistä. Hioin karkeimmasta sileimpään, sillä karkeus tasoittaa, mutta hieno sileys ja kiiltävyys tulee sileillä pinnoilla.

Edestakainen pyörivä pieni liike, molemmille puolille tasaisesti kiveä vasten hieroen ja monta tuntia.

Itse nahkatuppi oli haasteellisempi, mutta yhtäkaikki kiinnostava osuus kun pääsi työstämään uutta materiaalia.

Ensin mitattiin pituus ja leveys käärimällä nahkaa puukon ympärille ja sitten sopivan kokoinen pala leikattiin minulle. Mittauksessa piti ottaa huomioon kerrostus nahkatupen reunassa, sillä nahka tulisi siihen kaksin kerroin. Kyseistä reunaa piti höylätä noin puolet ohuemmaksi. jotta se olisi tasapaksu muun tupen kanssa.

Kun höyläys oli valmis, nahka liimattiin kaksin kerroin. Puisten tukisuirojen kera puristuksiin ja annoin olla yö yli.

Koska nahka oli luonnollisesti vaaleaa beigeä ja halusin siitä mustan. Pääsin värjäämään sen mustalla nahkalle tarkoitetulla aineella. Sen jälkeen se sai kuivua noin vuorokauden.

Käärin nahkan puukon ympärille, mallaillen sitä tarpeeksi tiukalle ja kun olin löytänyt sopivan muodon, leikkasin sen nahasta, jättäen reunaan massaa enemmän, sillä se pitäisi ommella käsin kiinni. Laitoin pienet klipsit pitämään asetelmaa kiinni ja tarpeeksi tiukalla ja lävistin ompelureiät naskalilla.

Itse ompelu piti toteuttaa isommalla neulalla, naskalilla että tuli selkeät reiät mistä lanka menisi läpi ja voimaa käyttäen, sillä nahka on hankalampi työstää, koostumuksen ja tiiviin massansa takia. Piti käyttää myös paksumpaa, vahattua lankaa, sillä se pitää paremmin ja on vahvempi.

Kun olin ommellut, leikkasin ylijäämät reunoista ja hioin rosoreunan sileäksi. Lopuksi kiinnitin vielä haluamani narun tupen yläosaan.

Valmista tuli. Hieman haasteellisempaa käsityötä ja itselleni ei ehkä lempi materiaali työstää, toki mielipide voisi olla toinen jos työstäisin materiaalia aktiivisemmin, mutta tulipahan kokeiltua ja yhtä työstö ja oppimiselämystä rikkaampana.

Kun palaset oli liimattu yhteen ja oli kuivunut, piti hahmotella sopivat ääriviivat kotelolle, ettei se olisi liian ohut tai paksu.

Hahmottelin kotelon ulkopuolelle puukon ääriviivat, hieman paksuntaen sitä, sillä piti muistaa antaa kotelolle hiukan paksuutta.

Hiomakoneelle mennessäni merkkasin mihin kohtaan asti saa hioa, ettei puuta lähde liikaa, sillä liian ohut hajoaa.

Kun hioin reunoja, minulle kävi juuri se virhe mitä yritin välttää eli hioin liikaa, ja pieni osa jäi liian ohueksi, joten minun piti sahata ja liimata siihen sopiva palanen, joka täyttäisi puuttuvan massan.

Merkkasin puuhun ääriviivat siihen kohtaan, mihin asti pitäisi hioa, mutta sahasin suurimman osan pois.

Konehionnan jälkeen siirryttiin hiomaan käsin, että pinta on sileä, eikä reunat jää teräviksi.

Hionta piti toteuttaa niin että pala, jolla korvasin puuttuvan massan, ikään kuin sulautuisi samalle tasolle ja tässä auttoi myös liima, joka laajenisi kuivuessaan, joten se auttoi myös tilan täytössä.

Kun pinta ja reunat oli hiottu sileiksi ja pehmeiksi, tuppi olisi valmis. Olen itse erittäin tyytyväinen tähän osioon, sillä vaikka tein virheen, osasin korjata sen ja lopputulos oli oman kädenjälkeni ansiosta erittäin mukava.

Valmis!

Seuraava työvaihe oli tuppi, eli puukon säilytystila. Ensin tehtiin itse sisäosa, joka on puusta ja johon itse puukon terä tulee säilymään nahka tupen sisällä.

Ensin piti mitata puusta puukon ääriviivojen mukaan ja sommitella mitat ja kuinka puukko tulisi asettumaan. tämän takia käytin malli puuta. Sitten kirjoitettiin ylös mitat.

Kun mitat oltiin saatu, etsin käyttötarkoitukseen sopivan kappaleen ja piirsin terän mitan mukaan molempiin päihin sen muotin, johon terä tulisi ja aloin kaivertaa.

Jotta olin varma että siitä tulee oikean mallinen, mallailin puukkoa muottiin sitä mukaa kun kaiversin ja tavoitteeni oli saada molemmista mahdollisimman tasaiset ja saman muotoiset.

Kun olin varma että muotin ovat oikeassa suhteessa toisiinsa, sahasin päätykappaleet sirkkelillä ja hioin vielä sisäpintaa, ettei karkeutta ja tikkuja tulisi, sillä silloin puu voisi alkaa kasvaa tupen sisällä puukkoa vahingoittaen.

Seuraavaksi oli vuorossa liimaus. Siinä piti olla tarkkana, että liimaan mitoitusten mukaan oikein ja että kappaleet tulevat oikein päin vasten toisiaan.

Liimaa ei saa laittaa liikaa, vaan maltillisesti sillä se pursuaa ja leviää kyllä puristuksessa kaikkialle. kappaleet laitettiin puristukseen mutta siinäkin piti olla tarkka, ettei kiristä liikaa, sillä liukkaat pinnat olisivat alkaneet luistaa paikoiltaan. Käytin myös tukipuun palasia, sillä se suojaa puun pintaa puristimen kovuudelta.