Kun palaset oli liimattu yhteen ja oli kuivunut, piti hahmotella sopivat ääriviivat kotelolle, ettei se olisi liian ohut tai paksu.
Hahmottelin kotelon ulkopuolelle puukon ääriviivat, hieman paksuntaen sitä, sillä piti muistaa antaa kotelolle hiukan paksuutta.
Hiomakoneelle mennessäni merkkasin mihin kohtaan asti saa hioa, ettei puuta lähde liikaa, sillä liian ohut hajoaa.
Kun hioin reunoja, minulle kävi juuri se virhe mitä yritin välttää eli hioin liikaa, ja pieni osa jäi liian ohueksi, joten minun piti sahata ja liimata siihen sopiva palanen, joka täyttäisi puuttuvan massan.
Merkkasin puuhun ääriviivat siihen kohtaan, mihin asti pitäisi hioa, mutta sahasin suurimman osan pois.
Konehionnan jälkeen siirryttiin hiomaan käsin, että pinta on sileä, eikä reunat jää teräviksi.
Hionta piti toteuttaa niin että pala, jolla korvasin puuttuvan massan, ikään kuin sulautuisi samalle tasolle ja tässä auttoi myös liima, joka laajenisi kuivuessaan, joten se auttoi myös tilan täytössä.
Kun pinta ja reunat oli hiottu sileiksi ja pehmeiksi, tuppi olisi valmis. Olen itse erittäin tyytyväinen tähän osioon, sillä vaikka tein virheen, osasin korjata sen ja lopputulos oli oman kädenjälkeni ansiosta erittäin mukava.
Valmis!