Hioin terävät reunat ja kulmat käsin ja sitten päästiin liimaamaan. Tämä oli ehdottomasti yksi haasteellisin työ liimata koska se oli kuin palapeli.
Liimajäljet hioin epäkeskolla ja sitten päästiin vikaan pinta käsittelyyn eli lakkaamiseen.
Varmistin ettei liima jälkiä jäänyt ulkopuolelle ja menin lakkaamaan.
Lakka sai kuivua yön yli.
Kun se oli kuivunut. Kävin sen läpi teräsvillalla. 00. Että oli tarpeeksi pehmeä. Jos käyttää liian karkeaa, lakka kerros voi rikkoutua.
Sitten se oli valmis.
Olen itse todella tyytyväinen tähän, sillä se on oman näköinen ja omia periaatteita kunnioittava
Vanhanaikainen ja luonnon läheinen. Ja niiden molempien kauneutta esiin tuova. Tämä oli myös uudella tasolla uuden ympäristön ja sen asettaminen haasteiden takia, joista selvisin ja ammattitaito kasvoi.
Kun määritin keskikohdan seiniin, piti myös suunnitella reiät, joihin kahva tulee. Se tuli sentin päähän korkeimmasta kohdasta.
Reiät tehtiin vain poraamalla mutta laite oli toisen mallinen, joten sain opetella senkin asetukset ja terävöittää vaihdon.
Kantokahvan suunnittelussa meni aikaa. Aluksi mietin haluanko siihen samanlaisen kapulan kuin edellisessä työssä, jonka itselleni tein mutta mielestäni se alkoi vain toistaa itseään liikaa. Siinä ei ollut mielikuvitusta.
Tein ja kokeilin siitä eri versioita ja tyylejä, mutta sitten löytyi se omaan silmään osuva.
Minä yleisesti pidän enemmän vanhanaikaisesta tyylistä, joten sellaisen suunnittelin. Sekin tehtiin pyökistä.
Aluksi siis hahmottelin sen puulle, symmetrisyys on tärkeä ja tarkka vaihe. Sitten mentiin vannesahalle, että sain sen suurin piirtein muotoiltua. Olen ennenkin muotoillut pieniä ja tarkkuutta vaativia töitä vannesahalla, joten tämä oli minulle helppoa. Kun sahaa tarkkaa muotoa, pitää mennä myös tarpeeksi hitaasti ettei kone revi puuta ja ettei sormet lähde.
Vannesahan jälkeen piti tehdä itse käden mentävä osuus ja sitä pitikin muokkailla että siihen käsi mahtuisi. Kun olin tämän tehnyt, pääsin poraamaan aukon.
Muotoiluvaihe jatkui toisella sorvilla, johon kiinnitettiin puinen kappale, joka oli kääritty hiomapaperiin ja kun se kiinnitettiin se alkaisi pyörimään. Tämä oli taas uutta, uusi tapa ja laite. Tässä meni pitempi tovi sillä massaa oli hiottavana jonkin verran. Sitä piti käännellä ja asentoa vaihtaa, koska kiemuraa ja koukeroa riitti. Hionnan jälkeen piti tehdä itse käden mentävä osuus ja sitä pitikin muokkailla että siihen käsi mahtuisi. Kun olin tämän tehnyt, pääsin poraamaan aukon.
Putsasin pora ja hionta jäljet taltalla ja raastimella ja kun kaikki oli putsattu, tasaista ja kohdallaan, siirryin käsihiontaan ja hioin reunat.
Kiinnitystä varten piti mennä sorville,mutta nyt piti käyttää sellaista terää, joka syö ulkoa, ei sisältä. Tämä oli uutta ja olikin kiinnostavaa oppia käyttämään sitä. Sain tapit porattua ja sitten alkoi sovitus.
Porakoneella piti käydä muutamaan kertaan, sillä tämä oli aika milli tarkkaa hommaa ja syvyyttä piti lisätä monesti.
Lopulta pääsin hiomaan tapit kiinnitys valmiuteen.
Koska sisälle pitäisi tulla lokeron tapaiset ja monta paikkaa, johon tavaraa laittaa, mietin että mistä sen tekisin. Jos olisin tehnyt sen puusta, siitä olisi tullut liian painava, joten pohja ja ristikko tulisi 4mm vanerista.
Niitä varten piti seinien sisäosaan jyrsiä urat että sisäristikon saa upotettua kiinni.
Tämä oli symmetristä ja vaativaa hommaa. Piti määrittää keskikohta ja jakaa lokeroiden kohdat tasaisesti.
Ajoin urat pöytäjyrsimellä, piti hieman muistia virkistää kuinka asetukset, terän vaihto ja vaste toimii mutta siitä pääsi nopeasti kärrylle.
Ajoin sirkkelillä, vanerille suunnitellut osat ja aloin hahmottelemaan että kaikki osuu kohdalleen.
Ensin tehtiin ristikolle pohja, jonka sahasin sirkkelillä, 4mm. Piti olla varovainen, sillä vaneri on ohutta joten sirkkelin terä vain mahdollisimman alas.
Itse ristikon liitoskohdat tein vannesahalla. Piti vain mitata kaikista paloista puoleen väliin ja mitata väliin olevan tasan.
Sitten päästiin sovittamaan.
Pienen hionnan ja hienosäädön jälkeen kaikki istui, vaikka vanerien kokoa ja reunoja piti hioa ja muokata.
Fiksuinta oli tehdä vain poratappi liitokset. Reikien suunnittelu ja kohdistus oli helppoa ja tuttua. Pääsin tekemään sorvilla nämä, koska ne tulivat sivuille, joten pora olisi ollut hankala käyttää.
Opin taas uuden laitteen käytön miten sen asetukset toimivat.
Sain tähän apua, mutta ensin opettelin kohdistamaan sen sellaiseen kohtaan että sitä on tilaa liikutella. Tämä alusta mihin se kiinnittyy, liikkuu siis eteen ja taakse vivusta, jotta poran voi kohdistaa reikään itse.
Sitten kohdistettiin pora oikealle korkeudelle, mitattiin että se poraa oikean syvyyden ja kiristettiin paikalleen. Käytimme myös välikappaletta itse puristimen joka pitää työtä paikallaan ja työni välissä, ettei se vahingoita puuta.
Kun olin tehnyt reiät, huomasin ettei seinät näyttäneet niin hyvältä noin korkeina, joten madalsin sitä hieman sirkkelillä. Alkuperäisessä oli neljä reikää ja nykyisessä kolme. Eli vain yksi kerros lähti. Mutta se näytti paremmalta.
Seuraavana mittasin sivuseinien reiät ja ne piti kohdistaa identtisesti etu- ja taka seinän kanssa.
Tämä oli vaikeaa, koska se oli niin mitta tarkkaa työtä ja kaiken piti olla kohdallaan.
Minulle oli selvää mitä halusin tehdä, sillä tarvitsi maalaustarvikkeilleni paikan, joten halusin tehdä vanhan ajan mallisen kannettavan kopan/rasian. Suunnitelma oli ollut tulilla jo pitempään jo ennen vaihtoa.
Tämä työ tulisi tottakai eroamaan siinä mielessä että se on tehty Keski-Euroopassa kasvavista puista ja että työ prosessi olisi Kommunikaation puolesta haasteellisempi mutta oppimaanhan tänne tultiin.
Paperilla suunnitelma oli minulle selkeä, mutta veikin oma aikansa olla yhteisymmärryksessä muiden kanssa kun kielimuuria pukkasi.
Minulle oli myös täysin uutta heidän työtapansa ja tekniikkansa, enkä tiennyt mitä puuta heillä oli. Halusin käyttää työssäni jotain sellaista puuta, jota ei kotimaassa löydy. Päädyin käyttämään pyökkiä.
Vaati totuttelua että tuolla on tavallisempaa tehdä ja tulla auttamaan porukalla, eikä niin itsenäistä työtä, mikä oli itselle tutumpaa.
Oppilaat ja opettajat olivat innokkaita auttamaan ehkä liiaksikin asti, sillä välillä tuli hieman syyllinen ja nolostunut olo kun tuntui että kaikki tehdään valmiiksi minulle ja minun puolestani, joten tuntui etten itse tehnyt juurikaan. En itse juurikaan päässyt alkutyövaiheisiin eikä se siksi tuntunut niin omalta käden jäljeltä ja tuntui että en ollut päässyt kunnolla kiinni työn tekoon, kun en itse päässyt miettimään tai tekemään.
Annoin heidän kuitenkin auttaa, sillä he eivät tarkoittaneet pahaa ja toimivat luultavasti siksi näin että olin viras ja kaikki oli minulle vierasta.
Mietin tämän myös sitä kautta että minähän olen täällä oppiakseni heidän maastaan ja tavoistaan, ei ollut tarkoituskaan olla kuin Suomessa.
Kun minu
Kun minulle oli löydetty pyökkiä, mentiin höyläämään ja sahaamaan että saadaan liimapuulevy tehtyä. Koneet olivat paljon vanhempia ja niitä oli paljon enemmän ja minulle oli suurin osa aivan uusia. Näissä avunsaanti oli hyvä, koska en tosiaan osannut käyttää niitä.
Kun olimme saaneet ajettua sellaiset palaset, joista liimapuulevyn voisi tehdä, päästiin seuraavaan vaiheeseen.
Sain tietää että heillä oli eri tapa tehdä tämä, sillä yleensä olen tottunut levittämään liiman kerralla kaikkien palasten päälle niin että se levittyy niille sivuille jotka tulevat kiinni toisiinsa.
He taas tekivät toisella tekniikalla, joka oli pitkäkestoisempi sillä he levittivät liiman ensin toiselle ja sitten toiselle puolelle kappaleita ja sen jälkeen ne yhdistettiin myös eri tavalla.
Saimme sen kuitenkin tehtyä, jonka jälkeen mentiin höyläämään se kun se oli kuivunut. Puristimet olivat myös erilaisia. Vanhempia ja vahvempia.
Kun levy oli halutussa paksuudessa, päästiin sirkkelillä ajamaan varsinaiset osat. Se oli tuttua ja helppoa ja pääsin ajamaan sirkkelillä ihan uudessa kulmassa kun piti ajaa sivuttain.
Kun kappaleet oli valmiita, sai alkaa miettimään kiinnitystä. Myönnän että jos olisin tehnyt tätä yksin, olisin ollut hitaampi enkä olisi jo tässä vaiheessa.
Nyt alkaisi kokoaminen. Kuten arvata saattaa, huomasin ensimmäisellä yrityksellä että kaukalon laudat olivat muutaman millin liian pitkiä, jolloin piti lyhentää giljotiinillä. Aikaa meni siis liiman putsaukseenkin ja taltalla lisätilan tekoon.
Minulla kävi myös muutama moka mittojen kanssa, että piti tehdä muutaman kerran selkänoja uudestaan tai kaukalon laitoja mutta sellaista luovan työn prosessi on ja käytännössä voi sattua mitä vain.
Liimausprosessi tehtiin kuitenkin niin että ensin etuseinän ja takaseinän osat kiinni ja vasta sitten sivut. Se on helpointa ja pystyy hallitsemaan tasapainon ja että kaikki menee kohdalleen.
Valmis runko/tuoli
Piti myös määrittää keskipiste reunasta reunaan, että se olisi sama.
Nyt rungon lopputuloksessa näkee sen mitä olin suunnitellut eli. Kaikki muu pyöristetään paitsi ne osat jotka jäävät piiloon, kuten liitoskohdat.
Kaukalolevyjen alaosat ja selkänojan reunat pyöristettiin ja kulmat jotka ovat käden ulottuvilla tai tulevat kiinni lattiaan.
Silloin minimoin mm haavat kun tuolia vaikka kantaa eikä se tunnu niin epämukavalta. Pyöreys myös tekee sen lapsen käteen sopivaksi kun massaa ei ole niin paljon. Tuoli on myös silloin kevyempi.
Uraliitokset
Tämä kyseinen osa oli muutos alkuperäiseen mutta paremmin toimiva. Palikasta tulisi suorakulmion mallinen, jonka sivu, joka tulee kiinni istuimeen ja uraan on porrastettu.
Ne tulisivat kiinni ruuveilla, joten sain tehdä kohde reiät.
Lopuksi piti suunnitella itse istuinta, mutta minulla ikävä kyllä loppui aika kesken. Ehdin kuitenkin tehdä raaka version että voisin visuaalisesti ja käytännössä hahmotella.
Minulla kävi myös istuimen kanssa mokia mittojen kanssa joten se piti tehdä uudestaan.
Piti kuitenkin miettiä edes miten olisin toteuttanut sen ja siinä olisi pitänyt esimerkiksi ottaa huomioon istuma asento, eli selkäsuorana vai vähän nojaus varaa.
Mietin alunperin lähinnä että pitääkö takajalkoihin ja selkään tehdä pientä nojausta taaksepäin mutta sitten päädyinkin siihen että se riittää jos tämän pienen nojauksen alemmas voisi tehdä vain istuimeen.
Silloin itse istuja olisi matalammalla mutta tulisi hyvä tuki selkään ja se olisi lapselle sopivalla korkeudella. Sitäkin piti alkuperäisestä suunnitelmasta muuttaa juurikin lapsiystävälliseen versioon.
Oma arvioni/näkemykseni
Tämä työ oli monella tapaa silmiä avaava. Sen lisäksi että pääsin todella itsenäiseen työhön, jossa suunnittelu ja toteutus olivat minun käsissäni ja miten paljon valtaa ja vapautta tässä oli, oli tässä myös omat stressi tekijät ja vastuu/suoritus paineet.
Tämä työ sekä haastoi että nosti itsetuntoa epäonnistumisen ja niistä ylipääsyn ja käsittelyn, sekä onnistumisten ja ratkaisutaidon kautta. Tämä työ myös haastoi tietotaitoani ja itseluottamustani ja opetti että niin itseään kuin muitakin voi ja pitää kyseenalaistaa eikä vain sokeasti uskoa.
Yleensä vaistot ovat oikeassa ja olen aika monta kertaa oppinut että kannattaa kuunnella ja tehdä niinkuin se sanoo.
Tässä työssä pääsin miettimään myös teknistä puolta empatian kautta. Käytin varmaan siksi niin paljon aikaa mittojen ja tekotavan miettimiseen kun yritin miettiä tämän toimivuutta toisen silmin, lapsen silmin.
Ajattelin miltä se tuntuisi jos se tulisi minulle ja olisin itse vielä lapsi. Mietin sitä kautta mukavuutta, käytännöllisyyttä ja turvallisuutta ja olin oikeastaan epävarma mitä uskaltaa lähteä tekemään.
Tässä kohdin tarvitsin ammattilaisen mielipidettä ja tukea omaan näkemykseeni sekä rakentavaa kritiikkiä ja toisia ideoita jos itse jää jumiin. Itsevarmuus ja luottamus kyllä kasvoi tämän prosessin aikana ja tajusin että osaan paremmin kuin luulin mutta myös käytännön ongelmat tulivat vastaan.
Vaikka osaan käsitellä ja päästä mokista yli paremmin sillä tiedän sen olevan osa prosessia, oli se silti isompi isku, sillä kaikki oli minun vastuullani ja se totta puhuen osui jos joku suunnitelmani ei ollut niin hyvin mietitty, mutta ainakin opin mitä kaikkea ottaa huomioon.
Tämän työn parissa huomasin myös missä olen kehittynyt paljon ja missä on kehitettävää. Olin ollut myös liian vaativa ja ankara itselleni ja tuomitsin ja rankaisin itseäni liikaa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen työ tätä laatua ja vasta opettelin. Työ kuitenkin olisi vasta prototyyppi, harjoitus, jota olisi varaa muokata.
Olin otettu kehuista, joita sain ja sain kuulla palautetta, jota en olisi uskonut/olisi osannut ajatella osaamisestani. Olen myös ylpeä, sekä epäuskossa siitä että ulkopuolisten mielestä tuoli kelpaisi päiväkotiin ja olisi myyntikelpoinen. Tämä oli kuitenkin erittäin positiivinen, vaativa, kasvattava ja opettava työ kokemus.
Nyt kun reiät oli putsattu ja tapit leikattu, pääsin testaamaan kuinka kaikki istuu. Pääsin myös miettimään visuaalista ilmettä ja suunnittelemaan tulisiko sisäpuolelle tukea.
Päätin että parasta olisi jos istuin olisi kiinni puisilla erillisillä liitoksilla kaukalossa, jotka olisivat jokaisessa seinässä.
Mittasin millä korkeudella palasten tulisi olla ja miten kiinnitys pitäisi tehdä.
Sitten päästiin ajamaan taas pöytäjyrsimellä urat.
Urat oli helppo tehdä, vaikka jyrsimen kanssa piti olla odotettua varovaisempi, sillä sen kanssa ei sa kiirehtiä vaan pitää työntää kappale hitaasti terään, sillä kone on ihmistä vahvempi ja virta voisi singota kappaleen, jolloin olisi työturvallisuus riski. Juuri tämä minua eniten jännitti mutta itsevarmuutta tuli mitä enemmän tein.
Uusien koneiden kanssa kannattaa myös aina käyttää harjoitus kappaletta. Sain kuitenkin ajettua urat ongelmitta ja puhtaasti meni.
Seuraavana tuli uusi muutos suunnitelmiin nimittäin kulmien ja reunojen pyöristykset. Se olisi käytännön ja turvallisuuden kannalta paras ja visuaalisestikin näyttää paremmalta lapselle.
Se antaa pehmeämm vaikutelman, sellaisen että lapsi ei voisi satuttaa sillä itseään tai muita.
Pyöristyksen pääsin myös jyrsimään. Piti lähinnä vain merkata tussilla mistä ajaa.
Taas testattiin harjoitus kappaleella, jolla testattiin uratkin. Oli hienoa oppia mitä kaikkea jyrsimellä voi tehdä. Terä pitää vain vaihtaa.
Ensin pelkäsin että kone söisi liikaa, jolloin liitoskohta, jossa on vain vähän puuta, saattaisi haljeta mutta oli kiva huomata että koneella saa todella puhdasta ja kaunista jälkeä.
Pientä kulmikkuutta jäi, mutta ne sain hioa käsin pois.
Kulmikkuudet ja terävät kohdat sain helposti ja pinnat vedin sileäksi epäkeskolla. Piti myös hioa suunnittelun tuomat lyijyky jäljet pois.
Kun kaikki oli sileää, päästiin kokeilemaan kokoamista.
Kun olin miettinyt ja suunnitellut, päädyin siihen lopputulokseen että olisi fiksuinta tehdä runkoon istuin kaukalo, eikä vain istuinta suoraan kiinni jalkoihin vaan tukea väliin, ettei rakennelma olisi niin hutera.
Ensin vertailin jalkaa korjaamani tuolin jalkaan, sillä olin ottanut mitat kyseisestä tuolista, koska siinä oli hyvät mitat lasten tuoleille. Näin myös fyysisen mallin avulla mihin kaukalon levyt tulisi kiinnittää ja mitkä liitokset tulisin tekemään.
Hahmottelin pituuden ja leveyden perusteella istuinkaukalon tukilautojen paikat ja liitosten syvyydet.
Piti miettiä jalan pituuden ja paksuuden perusteella mikä olisi teknisesti paras koko kaukalon osille.
Päädyin tekemään tasotappiliitokset ja puun rakenteen ja kasvun takia piti jättää sentti väliä yläreunaan ja sama tulisi levyyn. Kiinnitys tulisi keskelle visuaalisen ilmeen ja käytännön takia, sillä se olisi tarpeeksi tukeva ja hyvän näköinen.
Tasotappiliitokset yhdistyisivät jalan sisällä, eli reiät piti tehdä niin ettei sisäpuolen reunaan jää massaa vaan porataan siitä läpi.
Pääsin poraamaan reiät talttaporakoneella, joka oli minulle uusi laite ja taas sain nähdä pieneen käsityöhön tarkoitetun koneen.
Pitempiin takajalkoihin tehtiin tietysti keskitasolle, eli istuin osioon ja yläosaan selkänojaa varten liitoskohdat.
Lopuksi puhdistin/hienonsin taltalla reiät ja varmistin että ne olivat tasaiset.
Seuraavaksi päästiin tekemään istuin kaukalon levyt. Mittasin tasaiset ja saman kokoiset palat, höyläsin mäntylevyn ja ajoin palat.
Selkänoja osio tuli samasta levystä mutta siitä tulisi pitempi.
Levyjen pituudessa piti ottaa huomioon näkyvä osa ja itse tasoliitoksen mitta, joka tulee puun sisälle.
Mittasin ja merkkasin viivalla leveyden ja paksuuden ja ajoin sirkkelillä neljän millin uran rajaa pitkin, jolloin voisin helpommin työstää itse liitoskohtia.
Liitostasot pääsin ajamaan puhtaaksi pöytäjyrsimellä, jonka jälkeen sovittelin miten kappaleet menisi reikään. Sivuseinämät pääsin ajamaan vannesahalla, jonka jälkeen putsasin ja tasoitin vielä taltalla.
Talttailun ja testailun jälkeen pääsin muotoilemaan tapit.
Pääsin ensikertaa käyttämään giljotiinia ja se osoittautuikin helpoksi. Ensin olin hieman ujo, sillä pelkäsin leikkaavani liikaa pois mutta sitten sain tietää että massaa pitää lähteä että tapilla olisi tarpeeksi tilaa vastakappaleen kanssa.
En osannut odottaa kuinka terävä ja tarkka tämä laite olisi ja minua varoitettiinkin ettei laita sormia liian lähelle.
Nyt kun jalat, liitokset ja kaukalo levyt oli tehty, voitiin alkaa katsomaan kokoamista.
Päädyin tekemään työni männystä, sillä olin nyt korjannut sarjan mänty tuoleja ja tiesin miten puu reagoi ja käyttäytyy. Se oli myös helppo työstää etenkin kun piti työstää nopeasti.
Ensin piti kuitenkin siklata toinen mäntylevy ja höylätä että voin liimata sen varsinaiseen levyyn kiinni, sillä paksuutta tarvitsi lisää.
Lähinnä vain pintalakka piti siklata ettei höylä menisi tukkoon mutta loput petsivärit lähtivät koneella.
Seuraavaksi päästiin liimaamaan. En ole ennen liimannut näin isoja osia kiinni ja tähän tarvitsikin noin kymmenen puristinta ja sain levittää liiman ihan maali rullalla.
Tämä sain kuivua yön yli.
Seuraavaksi piti ajaa reunat tasaiseksi että tulee oikeat mitat.
Kun liimajämät ja epätasaiset reunat oli leikattu ja höylätty, päästiin mittaamaan.
Jalat
Tästä kyseisestä levystä oli tarkoitus tulla jalat, joten niitä piti alkaa suunnittelemaan.
Ensiksi piti mitata mihin/mistä kohdasta jalat tekisin. Välttääkseni mm. Mahdollisia oksa kohtia ja halkeamia, joten mahdollisimman puhdas ja hyvä kohta.
Tästä tulisi lyhyemmät etujalat ja pitemmät takajalat, sillä takajalkojen yläosaan tulisi myös selkänoja kiinni.
Kun olin leikannut levyn puoliksi, piti höylätä se oikeaan paksuuteen.
Toisesta levystä tulisi etujalat, joten sitä piti lyhentää. Sen jälkeen myös pääsin halkaisemaan sen, joten palaset etujaloille olivat valmiit.
Seuraavana oli takajalkojen vuoro.
Sitten kappaleet olivatkin valmiita ja päästiin mittaamaan ja miettimään mitä seuraavaksi.
Tässä työssä pyrittiin myös olemaan ekologisesti ystävällisiä ja pyrittiin käyttämään mahdollisimman vähän materiaalia ja materiaali oli kierrätettyä.
Nyt kun olin korjannut sarjan huonosti rakennettuja tuoleja, oli varaa arvioida kokonaisuutta niin mukavuuden, käytännöllisyyden ja kestävyyden kuin tekniikan kannalta ja oli silmää tuolille joka oli eri ikäpolvelle tarkoitettu ja miten se tuotetta käyttää. Nyt oli silmää lasten tuoleille, tiesin miten ne on rakennettu ja mitä pitää ottaa huomioon, tiesin miksi ne olivat rikki, missä käytössä ja mihin ne menisivät. Korjaus avarti silmiä siinä miksi lasten tuolit on rakennettu niin kuin ne on ja miksi se muoto piti säilyttää. Sain myös tietää että kyseisiin tuoleihin on tiukat kriteerit että ne hyväksytään.
Päädyin tekemään esimerkillisen tuolin. Sellaisen mitä kannattaisi oikeasti käyttää sellaisessa ympäristössä. Suunnittelisin ja toteuttaisin sen itse. Kriteerit siinä olisivat että sen pitäisi olla käytännöllinen, kestävä ja nopea tuottaa.
Tämä kyseinen tulisi olemaan ensimmäinen versio, prototyyppi ja lähinnä harjoittelu. Sen jälkeen siitä voi lähteä suunnittelemaan ja muokkaamaan jos tarve vaatii ja jos parempi keino löytyy ja muotokieltä on varaa muokata ja testailla suunnitelman pohjalata.
Suunnitelmat joka tapauksessa muuttuvat aina työn edetessä, koska asiat paperilla eroavat paperilla ja käytännön toteutus prosessissa.
Liitoksia ja piti miettiä tarkkaan, sillä ne olisivat koostumuksen kannalta avain asemassa, joten ideoita näihin piti pyöritellä kauemmin ja idea rakentui vahvasti näiden osien ympärille, runko on tärkeä.
Tuolin ei kuitenkaan ollut aivan tavallinen vaan se piti suunnitella ja toteuttaa sillä ajatuksella että se tulisi pienelle lapselle. Sellaiseen tilaan ja käyttöön, jossa sen pitäisi kestää kolhuja ja kovia leikkejä, sekä riehumista ylipäätään. Sen pitäisi olla mukava ja turvallinen, sillä sen käyttäjä ei osaisi arvioida seuraamuksia esimerkiksi terävien kulmien tai reunojen kanssa.
Selkänojan tuen lisäksi piti miettiä, tuleeko istuinosaan lisäksi tuki kappaleita yhdistämään jalkoja tai pohjatukea kiinni istuimeen.
Näiden suunnitelmien ja ideoiden pohjalta lähdin rakentamaan ja toteuttamaan ja katsomaan miten se muuntautuisi matkan varrella.
