OPPIMISPÄIVÄKIRJA TDPT2207 – Heidi Ahopelto

Seuraavaksi oli vuorossa selkänojat. Arvioinnissa kävi ilmi että niissä ei onneksi muuta vaatinut kuin siistimistä ja uutta kiinnitystä.

Nämä kyseiset osat vaativat vain liiman pois rapsutusta.

Puu oli vanhaa ja kulunutta mäntyä, joten raaputus piti hoitaa varoen, ettei se vahingoittuisi.

Koska se oli niin kulunut, pieniä paloja lähti väkisinkin ja vanha kuivunut liima oli tehnyt siitä entistä tikkuisempaa, se oli repinyt sitä jo silloin kun kohdat alkoivat irrota toisistaan.

Muutamat kohdat olivat mielestäni epämääräisiä ja korjausta vaativia ja tunsin monestikin toimivani vasten parempaa tietoani, mutta opin sen että asiakaan kunnioitukseen kuuluu myös se että tekee vain sen mitä hän on pyytänyt, eikä lähde sooloilemaan, sillä se on epäammattimaista ja epäreilua kun siitä ei ole sovittu.

Kiinnittäminen meni aika helposti vaikka piti rosoisuuden ja epätasaisuuden takia varmistaa että kaikki menee suoraan ja paikoilleen.

Liimauksen jälkeen varmistin ja putsasin vain ulkoiset liima tahrat pois.

Jalat

Seuraavaksi vuorossa oli jalat ja ne olivat rehellisesti huonoimmassa kunnossa.

Kuivunutta liimaa, tikkuja ja muuta roskaa riitti, joten irrotuksessa piti olla aika varovainen. Minun piti pikku hiljaa suurentaa rakoa jalan ja istuinosan välissä, sillä se oli kiinnitetty vain nauloilla ja liimalla. Todella huono liitos siis. Kun sain taltalla jalan irti piti ottaa pihdeillä naulat pois.

Rakennustavan takia jalat lähtivät irti paloissa, sillä ne olivat jo aiemmin haljenneet ja liimattu takaisin.

Kun naulat oli irrotettu, alkoi liimojen irrotus taltalla,

Seuraavaksi piti irrottaa liimat myös jalan reunasta, joka tulisi samalle tasolle itse istuin osan kanssa.

Kun liimat saatiin pois, piti katsoa ettei mitään muuta kuten puutappeja, nauloja tai muuta roskaa ollut jäänyt väliin.

Sama puhdistus ja tarkistus tehtiin myös istuin osan reunoille, johon jalat kuuluvat.

Kun puhdistus oli tehty, sain alkaa liimailemaan jalkoja takaisin ja sovittamaan palasia takaisin yhteen.

Liimaamine oli välillä hankalaa, sillä tikkuja irtosi, jolloin palaset olivat epätasaisia ja täytyi etsiä juuri sopiva kohta jossa kaikki istuisivat paikoilleen, eikä ulkomuoto muuttuisi tai jalka olisi epätasainen.

Itse liiman kuivumis/puristus prosessissa sai käyttää mielikuvitusta, ettei painetta tullut mistään liikaa, tai sellaisessa kulmassa että siitä tulee epätasainen tai etä palaset lipsuu paikoiltaan. Samalla painetta piti olla tarpeeksi että kaikki puristuu tiukasti yhteen ja pitikin käyttää jonkin verran apupalasia, ettei työ liimaudu pöytään tai puristimiin kiinni.

Myös jalkojen muoto haastoi liimauksessa, kun kurveja riitti eikä ollut niin tasaista. Lopulta sain kaikki kuitenkin paikoilleen.

Olin syksyllä opintojeni viimeisessä työharjoittelussa Jyväskylässä Uusiotuotteella, joka on vanhanaikaisempiin tekniikoihin ja tyyliin painottuva paikka ja siellä tosiaan pääsi työstämään käsityötä enemmän kuin teollista puolta. Koneet olivat paljon vanhanaikaisempia ja laitteita löytyi jos jonkinlaiseen pikkutyöhön.

Oli todella mielenkiintoista päästä oppimaan uutta uusilla tekotavoilla ja laitteilla ja pääsin tosiaankin tekemään ja työstämään sellaista mikä oli täysin uutta. Ainakin ammattitaito kasvaa ja tietämys lisääntyy.

Harjoitteluni alkoi tuolisarjan korjauksella, joka tuli päiväkodista. Tuolit olivat pienille lapsille tarkoitettuja, käytössä kolhittuja. En ollut aiemmin päässyt tällaisia tuoleja työstämään.

Liitokset

Sain muunmuassa korjata liitoksia jaloissa, joista liitos oli heikentynyt ja liima ei pitänyt. Jos liitoksia ei saanut käsin auki/irti, liitokset piti avata pehmustetulla nuijalla, kun puristimet pitivät jalkojen toisia päitä paikoillaan ja liike kohdistuisi silloin itse liitokseen.

Kun ne sai avattua, päästiin arvioimaan kuntoa, tarvitseeko vain putsauksen ja uudelleen kiinnityksen, vai pitääkö suurempaakin muokkausta tehdä.

Osa liitoksista oli tosiaan halkeillut ja menettänyt massaa, joten sitä piti lisätä kun taas osan sai laittaa takaisin kiinni mutta tämä kyseinen piti höylätä tasaiseksi että siihen saa liimattua tasaiselle pinnalle lisää puuta. Piti myös olla tarkkana että puu on samaa, eli tässä tapauksessa mäntyä.

Muotoilin sen vannesahalla sopivaan kokoon ja sitten piti asetella se paremmin liitoskohtaan.

Puristus piti tehdä harkiten, sillä palanen oli sen muotoinen että kulma ja asento jossa paine tulee, ei saa palasta lipsahtamaan paikoiltaan. Puristimet piti käytännössä laittaa joka suunnasta ja tukipuun palaset tarvittiin.

Haluttuun lopputulokseen kuitenkin päästiin ja sitten vain hiomaan ja muotoilemaan.

Kun olin saanut halutun muodon vannesahalla ja hiomakoneella, piti alkaa sovittamaan liitosta takaisin paikoilleen.

Koska puuta oli nut alkuperäisen liitoksen tiellä, piti tehdä reikä uudestaan.

Pääsin porakoneella parhaiten etenemään. Kun olin saanut porattua enimmät pois, siistin sitä taltalla oikeaan muotoon ja se toimi.

Sitten pääsinkin jo liimaamaan kaiken kokoon takaisin. Tässä kyseisessä tuolissa oli onneksi kaikki muu ihan hyvässä kunnossa.

Saimme koulukaverini kanssa ehdotuksen/pyynnön jos olisimme halukkaita tekemään yhteistyönä pienimuotoisen korjauksen tuoli sarjalle, joka tuli toiselta kampukselta kahvilasta. Suostuimme, sillä osaaminen siihen riitti ja meillä alkoi olla muuten omat hommat paketissa. Olemme molemmat yleensä enemmän itsenäisiä työskentelijöitä mutta tämä oli hyvää harjoitusta lyödä hynttyyt yhteen ja katsoa miten luonnistuu.

Tuoleja oli korjattavana kolmetoista kappaletta. Varsinaisesti korjausta tarvitsi vain osa, sillä riippui tuolista oliko se enemmän vai vähemmän kunnossa. Olimme saaneet tiedon , että suurin korjausta vaativa asia oli jalkojen kiinnitys. Sen huomasimme käytännössäkin, sillä tuolit olivat huteria ja kuluneita.

Kun lähdimme tutkimaan ongelmaa, meidän tottakai piti saada merkattua mitkä jalat olivat uudelleen kiinnityksen tarpeessa ja jotta erotimme ne, kaverini keksi laittaa tipillä merkit. Laitoimme siis teipin palan kyseisiin jalkoihin. Sama tehtiin selkänojaan, mutta selkä piti hoitaa erikseen, sillä se ei ollut suorassa yhteydessä jalkoihin.

Kun aloitimme irrottamaan jalkoja, se piti tehdä lähinnä liikuttamalla jalkoja, saada mahdollisimman paljon liikutettua edestakaisin. Kun olimme saaneet liitoksia irti, piti putsata pois vanhat kuivuneet liimat ja liimata takaisin.

Sitten tulikin hieman vaikeampi osuus nimittäin kuinka saisimme liimatut jalat puristukseen. Jalat olivat pyöreät, maali teki niistä liukkaat ja ne olivat sellaisessa kulmassa, että puristimet eivät pysyneet niissä kiinni.

Päädyimmekin tekemään tuki palaset, jotka myötäilisivät sisäpuolelta jalan muotoa ja ulkoa päin olisi suora ja tasainen.

Tämä toimi hyvin vaikka kitkaa piti vielä liukkaan pinnan takia hakea. Palasia piti tehdä yhteensä kahdeksan kappaletta, että niitä riittäisi ja että voisimme liimata mahdollisimman monta tuolia yhtä aikaa.

Tukipuun palaset teimme jämäpuun paloista ja porasimme sopivat pyöristykset niille puolille mihin jalka tulisi.

Kun liimat olivat kuivuneet, alettiin putsaamaan mahdollisia jälkiä. Tämä piti toteuttaa varovasti, ettei maalipinta repeytyisi.

Taltalla saimme kuitenkin aika hyvin raaputettua kuivuneet liimajämät pois.

Selkänojien kanssa pitikin olla varovaisempi ettei rikkonut mitään, sillä monta ohuempaa osaa kiinni samassa paikassa. Osa oli myös sellaisia että piti levittää liimaa itse tappiin toisella tikulla ja reikään suoraan liima purkista. Osittain piti myös sekoittaa vahvempaa liimaa, joka turpoaa ja laajenee kuivuessaan ja ihan normi liimaa. Se riippui tuolien kunnosta. Ja kiinnityksethän niissä oli pääasiana korjata.

Osa oli heikolla kiinnityksellä vain istuin osassa ja toiset taas vaan selkänojassa, joten irrottelun kanssa piti taktikoida enemmän ja tunnustella miten osat olisivat myönteisemmin liikuteltavissa. Loppujen lopuksi saimme senkin onnistumaan ja sitten saikin jo laittaa puristuksiin.

Selkänojissa puristus oli helpompi, sillä pinnat eivät olleet pyöreitä.

Sitten olikin taas liimojen pois raaputuksen vuoro. Osa kuivuneista liimoista oli sen verran pieniä että olisimme rikkoneet pintaa taltalla, joten se hoitui paremmin siklaamalla.

Teimme myös sen mitä tuoleille ei aiemmin oltu tehty nimittäin ammuimme naulapyssyllä varmistus kiinnityksen liitoskohtiin.

Naulat piti ampua mahdollisimman huomaamattomiin paikkoihin, koska niiden kuten liimankaan ei pitäisi lopputuloksen visuaalisessa ilmeessä näkyä. Naulat ammuttiin sellaisessa kulmassa että se varmasti pitäisivät puun tukevasti kiinni mutta olivat silti piilossa.

Maalin kulumia saimme myös korjata käyttämällä ihan mustaa vedenpitävää tussia, sillä pintakäsittelyä ei oltu pyydetty, joten meillä ei ollut lupaa maalata. Tussilla korjaus tuli usein myös sellaiseen kohtaan, josta liima oli repinyt maalia pois, joten korjasimme vain jälkemme.

Tämän osuuden jälkeen tuolit olivatkin valmiita lähtemään takaisin kohteeseensa eli toisen kampuksen kahvilaan.

Myös pakkaus piti tehdä miettien että kaikki tuolit mahtuisivat niille tarkoitettuun kärryyn ja että kiinnitys oli sen mukainen ettei se tai kyseinen auto kyyti tekisi vahinkoa. Tämän takia kiinnitys tehtiin ympärille käärittävällä muovilla, joka oli sopivan pehmeää ja joustavaa.

Tämä onnistui myös ja saimme palautetta että työ oli tehty hyvin. Tämä oli tosin myös sellainen asiakas työ mistä ei tullut maksua.

Melkein heti perään kun olin saanut oman työni tehtyä, tuli läheiseni kollegalta kysymys, voisinko/osaisinko entisöidä nojatuoliin kuuluvat osat. Tämä tuli onneksi pian viime työharkkani jälkeen, jossa olin juuri kyseistä asiaa päässyt tekemään, joten vastasin kyllä.

Kangas oli kulunut, siinä oli pinttymiä, se oli rispaantunut ja löystynyt ja pehmuste sisällä oli menettänyt kuohkeutensa.

kiinnitys oli löystynyt ja heikko.

Asiakas oli hankkinut suostuttuani jo eurokankaasta haluamansa tekstiilin, joten pääsin todella nopeasti hommiin.

Niittien irrotus ei ollut vaikeaa, sillä ne olivat niin löysästi kiinni että paljoa voimaa ei tarvinnut käyttää.

Kun kaikki oli irti, pääsin arvioimaan sisuksen kuntoa ja mitä kaikkea tarvitsisi tehdä. Sain myös vanhoista paloista hyvät muotin että voin sovittaa oikean määrän kangasta työhön.

Pehmuste oli todella kulunut ja litistynyt ja epämukavan tuntuinen.

Kun pehmuste oli saatu irti, alettiin tutkimaan itse runkoa.

Itse istuin/päällysalustana, johon eniten painoa kohdistuisi, toimi vaneri, joka oli jo revennyt ja halkeillut.

Seuraavaksi irrotettiin siis vanerit ja vanhoista paloista saatiin taas muotit.

Tämän jälkeen varmistin ettei rungossa ollut nauloja, niittejä tai muita jämiä vanhoista kiinnityksistä. Kävin sirkkelillä sahaamassa oikeanpaksuisesta vanerista sopivat palasen pohjaan.

Tämän jälkeen keskustelin asiakkaan kanssa kuinka paksun pehmusteen hän haluaisi ja haluaisiko hän koroketta. pehmustetta ja pohjakangasta löytyi koululta.

Hän halusi koroketta, joten sitä hänelle myös annettiin. Käytännössä siis kaksin kerroin 2cm pehmustetta.

Pienempi pala alle, joka on itse istuimen kokoinen ja isompi pala joka levittyy ulkoreunojen yli ja tekee kulmista ja reunoista pehmeät ja suojaa epämukavuuksilta.

Niittasin pehmusteet ja pohjakankaan kiinni varmistaen että pinta pysyy tasaisena, ja että se on sopivan pingottunut ja kireä eikä liian löysä.

Kun olin varmistanut ja leikannut sopivan kokoiset kankaan palat, alkoi itse verhoilu.

Verhoilu piti aloittaa keskeltä, sillä alkuperäinenkin työ puolittui noin keskiosassa. Sen myös tuntee siitä että vaneria on yksi isompi kerros ja toinen pienempi, se on siis aavistuksen korkeampi toiselta puolelta. Niittasin siis ensin keskikohdan kiinni ja sitten alkoi tekstiilin sovittaminen päälle.

Mallailu vei oman aikansa, sillä pinnan pitää olla sileä tasainen, joten mahdolliset möykyt piti saada pois. Kangasta piti myös venyttää ja oikoa että se pysyisi linjassa.

Itse sivuosat olivat helppoja kun opetteli pysymään suorassa linjassa mutta vaikein oli kulmat, sillä ne pitäisi yrittää tehdä niin ettei ryppyjä, paksuja kerrostumia tai kasaantumista tapahdu, mahdollisimman puhtaasti ja selkeästi.

Tasoitusta piti tehdä koko ajan.

Lopulta alkoi näyttää miltä pitikin ja sillä alkoi olla oikea muoto. Kun kaikkia alkoi olla valmista ja jäljet siivottu, pintakäsittelin vielä kankaaseen pinttyneet taitokset ja tummentuneet kohdat höyrysilityksellä.

Valmista tuli. Asiakas tykkäsi, etenkin uudesta pehmustuksesta. Hinnaksi laitoin 65e.

Olen itse erittäin tyytyväinen tähän työhön ja ylpeä siitä. Pääsin todella hyvin ja laajasti toteuttamaan visiotani ja itsenäistymään, miettimään kaikkea itse. Olen myös huomannut että ammatillinen osaamiseni/ kiinnostukseni painottuu luontoa ja luonnollisuutta kunnioittavaan ja siitä inspiroituvaan suuntaan ja olen huomannut että omaan tyyliini kuuluu että rakastan vanhoja, kauan kestäviä, vahvoja ja paksuja/ tukevia kalusteita. Antiikkia ja vintagea.

Suuria ekspressiivisiä muotoja, muotokielen pitää olla uniikki, omaperäinen ja ainutlaatuinen, erottuva, yksityiskohtainen. Visuaalisesti mieleenpainuva ja käytännöllisesti hyödyllinen. Rakastan inspiroitua vanhasta ajasta ja ruokkii ideoivaa puoltani. Tässä työssä pääsin loistavasti toteuttamaan sen. Olen ylpeä että se arvioitiin kulttuurilähtöisenä työnä, joka kunnioittaa perinteitä ja vanhaa aikaa.

Vaikka tämä tuli itselleni, oli tämä silti asiakastyö, sillä tässä minun piti arvioida siihen liittyviä asioita. Aika, materiaalit, hinta, suunnittelu ja toteutus, toiveet. Tähän meni odotettua kauemmin mutta arvioisin realistiseksi toteutus ajaksi noin kuukauden tai pari. Itse suunnittelu vie vajaa viikon, mutta toiveiden mukainen toteutus, ideoiden esittely, ajatusten ja mielen muuttuminen, käytännössä toteuttamisen miettiminen ja suunnitelmien muuttuminen vie aina oman aikansa.

Riippuen myös siitä tietääkö asiakas haluamansa materiaalin, pitääkö sitä käytännössä muuttaa, onko sitä ja vai kuinka helppoa, nopeaa ja edullista sellaista on hankkia, on parasta hankkia materiaalia jo samalla kun suunnittelu on käynnissä, jotta toimitus ehtii kun työ alkaa. Jos on kokenut tekijä, ei laitteiden kanssa turhan paljon aikaa mene ja työ etenee nopeasti. Pitää myös säännöllisin väliajoin esitellä asiakkaalle missä vaiheessa työ on ja meneekö niin kuin pitää.

Loppuviimeistelyäkin voi suunnitella jo etukäteen ihan siltä kannalta mitä puuta työssä on ja miten se reagoi eri aineisiin, sitten tämän voi kertoa asiakkaalle ja neuvotella mikä olisi paras ratkaisu pintakäsittelyyn. Riippuen ideoitten ja toteutuksen haastavuudesta voi hintakin vaihdella. Oma kokemus ja ammattitaito myös vaikuttaa asiaan.

Tässä tapauksessa minulla oli selvät sävelet, joten yksityiskohdat sujuivat mutkitta. Hinta arvioksi sanoisin noin 60-70e. Tämä voisi olla sopiva hinta ensimmäiselle työlle, mutta mitä enemmän tekisin olisi se tutumpaa ja prosessi nopeutuisi jolloin se olisi halvempi. Tämä on kuitenkin kohtuu hinta ajan, materiaalien, kulujen, ajatusten/suunnittelun , osaamisen ja toteutuksen huomioon ottaen. Osaan nyt myös kokemuksella arvioida osaamistani jatkossa paremmin ja tiedän oman taito tasoni.

Koska halusin tummemman sävyn työlleni, pääsin käyttämään antiikkipetsiä, koska koivu on todella vaalea. Tämä oli puuilosta hankittua vesiliukoista jauhepetsiä, jonka sekotin lämpimään veteen, annoin olla yön yli että väri on todella muhinut ja seuraavana päivänä oli petsauksen vuoro.

Ensin sekoitus, varmistus ylimääräiseen puun palaseen että sävy on oikea ja sitten hommiin.

Petsi aineena on sen verran vahvaa että sitä jäi reilusti yli, koska pieni annos sitä imeytyy ja levittää niin paljon väriä että lusikallinenkin riittäisi jo tähän työhön.

Kun ensimmäinen kerros oli tehty, hioin pinnat teräsvillalla, sillä petsi nostaa liikaa ja tikkuja pystyyn pinnassa.

Sitten toinen kerros.

Petsauksen jälkeen taas pintahionta ja kuivumaan yön yli. Seuraavaksi vuorossa lakkaus.

Lakkaa tuli myös pari kerrosta ja kuivuminen vei muutaman päivän. Tämän jälkeen pintakäsittely vielä teräsvillalla ja liinalla ja se oli valmis.

Laatikoin tein myös samasta koivusta. Sivujen kiinnitys tehtiin hammasliitoksilla ja pohjan tein vanerista, jolle tein jyrsimellä uran sivujen alaosaan.

Alunperin halusin kahvaksi pallon mutta suunnitelma muuttui ja pääsin tekemään työlleni luontevamman ja tyylikkäämmän kahvan, jonka muotoilin vannesahalla ja hiomakoneella. Kahva on sen verran kevyt että pelkkä liima riitti kiinnitykseen. Päädyin kyseiseen kahvaan, koska se sopi muotokieleen paremmin ja oli visuaalisesti kauniimpi. Ylijäämä puu pääsi myös tämän ansiosta käyttöön.

Kun liitokset oli kiinnitetty, siirryttiin viimeistelyyn.

Koska olin saanut sydän kuvion valmiiksi, pystyin mittaaman sen avulla etäisyyttä väliseinämän korkeuteen ja määrittämään keskikohdan. Pystyin myös merkkaamaan kiinnityskohdat seinälle. seinä piti mallailla paikoilleen kokoamalla ensin kasaan muut osat, jotta hahmottaisin sen.

Kun sain seinän kohdan määritettyä, mittasin mihin tulisi suunnittelemani tukitappi. Koska molemmat seinämät ovat lähes identtisiä, oli tämä helppoa ja pääsinkin poraamaan sopivan reiän molempiin, samoihin kohtiin.

Väliseinä tulisi kiinni poratapeilla, tukipuomilla ja ruuvilla. Ruuvaisin sen vaan takaseinään kiinni.

Kun väliseinämään oli porattu mittojen mukaan reikä, piti suunnitella kiinnittämistä.

Löysin sopivan kokoisen puutapin, pintakäsittelin sen ja liimasin, kun olin varmistanut kaiken menevän mittojen mukaan. Liimasin tätä ennen myös poratapit ja ruuvaus tuli viimeiseksi.

Lopuksi tuli hionta. Piti saada liimajäljet pois.

Kun olin muotoillut vannesahalla takaseinän ääriviivat ja hionut ne, aloin suunnitella keskeistä esteettistä yksityiskohtaa, sydäntä.

Aloin hahmotella sydämen kokoa ja paikkaa viivoittimella ja yritin tehdä siitä ja saada sen symmetriseen paikkaan.

Ensin pienempänä sitten isompana.

Kun olin saanut sen hahmoteltua, alettiin miettimään miten toteutan sen. Päätin ensin porata siihen pylväsporakoneella reiät.

Tämän jälkeen menin lankasahalle. Pujotin sen reiästä läpi ja aloin sahata muotoon.

Muotoilin sydämen loppuun lankasahalla, joka oli tarpeeksi pieni ja tarkka.

Lopuksi hioin sahauksen jäljet.

Käytin tappiliitoksiin noin 4mm paksuja tappeja ja mittasin niistä sopivan kokoiset palaset työhöni, reikien syvyyksien perusteella, että minkä kokoinen tappi mahtuu väliin.

Sahasin ne käsin, koska ne olivat niin pieniä että koneella tehdessä, mekanismin virta voisi joko imaista tai heittää palasen jonnekin.

Tapeista piti sahata tätä työtä varten todella pieniä.

Sitten mallailtiin kokoon ja hyvin sopi.