Terveiset Hollannista

Taas on aikaa kulunut ja paljon on nähty ja koettu uutta. Puoliväli saavutettu.

Toisella viikolla täällä ollessani sain tosiaan luvan mennä töihin. Aloitin siis harjoitteluni pääsiäisenä. Nyt takana on muutama viikko työskentelyä niin aamu-ja iltavuoroissa sekä viikonloppuisin. Ohjaajat ovat olleet mukavia ja antanut minun hyvin osallistua töihin. Muutkin työtekijät ovat mukavia vaikka eivät englantia oikein puhu.

Mielestäni vuorovaikutus on yksi tärkeimmistä hoitotyön osa-alueista. Tätä en pysty täällä oikein toteuttaan, koska suurin osa potilaista ovat vanhoja ja eivät siistä syystä osaa englantia. Onneksi puhe on vain osa tätä.

Tällä viikolla minulle avautui todella hieno mahdollisuus ja pääsin seuraamaan polviproteesileikkausta sivusta. Kirurgi kertoi koko ajan minulle mitä ovat tekemässä ja minkä vuoksi. Luultavasti pääsen vielä osallistumaan muihinkin operaatioihin.

Suomen puolelta vaihdosta vastaava opettaja kävi minun kanssa tutustumassa sairaalaan jossa työskentelen. Meillä oli sovittu aika ja päivä tutustumiselle, mutta jostain syystä se oli jäänyt kyseiseltä vuorolta huomaamatta ja heillä ei ollut aikaa näyttää meille sairaalaa.