Eldur, ís og lära á Íslandi

Sain Erasmus KA1 -ohjelman ansiosta mahdollisuuden viettää viikon Islannissa opiskellen arvioinnin ja yhteistoiminnallisen oppimisen saloja. Päätyminen arviointia käsittelevälle kurssille vaatinee muutaman selityksen, sillä aihe ei välttämättä monessakaan opettajassa aiheuta riemun kiljahduksia… Selitys nro 1: Halusin hypätä sille kuuluisalle epämukavuusalueelle, nimittäin olen jo pitemmän aikaa tuntenut lähes vastenmielisyyttä sitä (numero)arviointia kohtaan, jota lukiossa harjoitamme mielestäni aivan liikaa. Ajattelin, että ehkä saisin kurssilta omaan arviointiini selkeyttä ja viisautta, jotka auttaisivat minua jaksamaan tätä ”pakkoarviointia” ja tekemään siitä sellaista, että se oikeasti auttaisi nuorta omassa oppimisessaan. Selitys nro 2: Arviointi on myös lukion uuden opetussuunnitelman keskiössä, joten halusin olla ajan hermolla ja työskennellä viikon hyvin ajankohtaisen aiheen parissa. Selitys nro 3: Islanti. Myönnettäköön totuuden nimessä, että kurssipaikka, pieni Borgarnessin kylä juuri Islannissa, tuolla kaukaisella tarujen saarella, saattoi olla pienoinen vetovoimatekijä.

borgarness

Teimme kurssin ensimmäisenä päivänä monia ryhmäyttäviä harjoituksia, joiden avulla tutustuminen toisiin ryhmäläisiin tapahtui nopeasti ja luontevasti. Kaikki tehtävät olivat myös sellaisia, että pystyin ottamaan ne heti käyttöön omien lukioryhmieni kanssa. Puhuimmekin paljon siitä, kuinka tärkeää opiskelijoiden tutustuminen toisiinsa on ilmapiirin ja oppimistulostenkin kannalta. Suomalaisen lukion jaksojärjestelmä ja  kurssimuotoisuus eivät todellakaan ole parhaita mahdollisia ympäristöjä näitä asioita ajatellen. Ainakin itse sain kuitenkin uskoa siihen, että tutustumiseen ja ryhmäytymiseen käytetty aika on hyvään ja tarpeelliseen käytettyä aikaa, ja varsinkin yhteistoiminnallisessa tai tiimioppimisessa opiskelijoiden välisten suhteiden laadulla on suuri merkitys.

bjarnafoss

Olen itse käyttänyt yhteistoiminnallista oppimista opetuksessani varsin paljon. Huomasin kuitenkin, että olen tehnyt sitä ehkä liiankin rennolla otteella. Kurssilla toisaalta ymmärsin, että yhteistoiminnallinen oppiminen, joka on varsin tiukasti strukturoitua ja ohjeistettua, ei aivan sellaisenaan kuulosta pedagogiikalta, jota haluan harjoittaa. Välillä tarkka ohjeistus on varmasti hyvinkin toimivaa, mutta toisaalta lukioikäisen pitää päästä jo harjoittelemaan myös sellaisia tilanteita, joissa ope/pomo ei ole projektia strukturoimassa jatkuvasti vaan työnjaon, projektinhallinnan ja vastuun ottamisen kysymykset tulevat tiimille aidosti pohdittaviksi.

 

Olin jo pitkään ennen kurssia pohdiskellut tiimipedagogiikan pulmakohtia. Itse asiassa mieleeni oli hiipinyt ajatus, että mitä tuollainen ”tiimipedagogiikka” edes lopulta on. Keisarin uudet vaatteet? Yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteiden mieleen palauttaminen kuitenkin antoi paljon eväitä sellaisen tiimipedagogiikan kehittämiseen, mitä Lyseossa syksyllä alkavalla Tiimipolulla haluamme harjoittaa. Ehkä tiimipedagogiikka voi parhaimmillaan ollakin monen erilaisen pedagogisen perinteen yhteen kokoava tekijä.

gudrunsfarm

Gudrun ja Cherry – kurssin vetäjät – toivat selkeästi esille sen, että maailman nopea muuttuminen on tuonut yhä voimistuvaa painetta myös koulujen muuttumiseen. Individualistinen, pelkästään omaan menestykseen tähtäävä ja muistiinpainamiseen ja muistista paperille sylkäisemiseen perustuva ”oppiminen” on auttamattomasti mennyttä maailmaa. Tiedot ja ennen kaikkea taidot, joita jatko-opinnot, työelämä ja ihmiskunnan kohtaamat haasteet meiltä vaativat, ovat aivan erilaisia: vuorovaikutus-, esiintymis- ja IT-taidot, luovuus, kriittisyys, rohkeus sekä projektien hallinta ovat huomattavasti tärkeämpiä. Yhteistoiminnallinen oppiminen ja tiimipedagogiikka voivat olla niitä vaihtoehtoja, joiden avulla opiskelijoita ohjataan kohti edellä mainittujen taitojen hallintaa.

kirjajateeislannissa

Moni opettaja, joka on pedagogiikkaansa jo muuttanut opiskelija- ja taitokeskeisempään suuntaan, on varmasti huomannut, että myös arvioinnin on loogista muuttua samassa rytäkässä. Kurssilla käytettiin arvioinnista puhuttaessa käsitteitä ”assessment of learning” ja ”assessment for learning”. Minulle ne olivat jollain tavalla omaa arviointiahdistustani helpottavia käsitteitä. Oppimisen arvioiminen (assessment of learning = summatiivinen arviointi) on sitä, mitä ainakin minä koen tekeväni aivan liikaa. Koen olevani opetustehtaan työläinen, jonka tehtävänä on tuottaa arviointia (=kursseja opiskelijalle) välillä aivan muita tarkoituksia kuin oppimista varten. Oli äärettömän vapauttavaa ja kannustavaa kuulla, kun kurssilla korostettiin, että arvioimisen pitäisi aina olla oppimista tukevaa ja sitä ohjaavaa (assessment for learning). Aion pitää tuon lausahduksen mielessäni ja pyrkiä hyvin vahvasti eroon arvioinnista, joka ei millään tavalla tue opiskelijan kehittymistä ja oppimista.

taloislantirannikko

Tajusin ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla tämän kurssin aikana, mitä formatiivisella arvioinnilla oikeastaan tarkoitetaan: Kun kokki maistaa keittoa, on kyseessä formatiivinen arviointi, ja kun asiakas maistaa samaa keittoa, on kyseessä summatiivinen arviointi. Ymmärsin kipeästi myös sen, että formatiivista arviointia olisi ainakin minun kursseillani vara lisätä todella paljon. Olen aivan liikaa ollut se kokki, joka ei koskaan maista keitostaan, vaan vie sen asiakkaan eteen ja ihmettelee sitten marinaa annoksen laadusta.

 

Ajattelen, että formatiivisen, kurssin aikana tapahtuvan arvioinnin lisääntyminen liittyy myös opettajan roolin muuttumiseen. Opettajasta ohjaajaksi -sloganiin voisi lisätä ainakin minun mielestäni myös painotuksen muuttumisen summatiivisesta arvioinnista formatiiviseen arviointiin.

issikatStedjillä

Kurssin parasta antia oli myös tutustuminen eri puolelta Eurooppaa tuleviin ryhmäläisiin. Englannin kielen puhuminen kehittyi kuin huomaamatta, kun yritti selittää eurokollegoille tuntikehystä, kiertotuntikaaviota, kurssimuotoista järjestelmää ja lukioresurssia vieraalla kielellä. Hieman hämmentävääkin oli se huomio, mitä suomalaisena sai, kun puhuimme maittemme koulutusjärjestelmistä ja tietenkin myös Pisa-menestyksestä. Suomalainen, Pisa-gloriaa tuottava järjestelmä herätti todella suurta kiinnostusta ja myös ihmettelyä erityisesti monissa Keski-Euroopan kollegoissa: Miten koko ikäluokka voi opiskella saman opetussuunnitelman mukaan 16-vuotiaiksi saakka? Miten lukioissa voi olla niin isoja ryhmiä? Miten opettajilla voi olla niin vähän opetusta viikossa? Miten ihmeessä lukion kurssimuotoisuus toimii 1200 opiskelijan lukiossa? Osa ryhmäläisistämme oli niin innokkaita näkemään suomalaisen systeemin omin silmin, että he ovat tulossa ensi keväänä job shadowing -visiitille kouluumme.

 

Tulen ja jään Islanti näyttäytyi minulle mielentilana: avaruutena, tilana hengittää, luonnonläheisyytenä. Siinä oli paljon tuttua – pohjoismaalainen laatu ja toimivuus niin kurssin suhteen kuin monessa muussakin asiassa – mutta myös eksoottisia piirteitä kuten luonnon karuus ja vaativuus ja saagojen värittämä historia, josta ei kovinkaan helposti ota selvää, mikä siinä on totta ja mikä tarua. Luulin, että vain Pikku Prinssi omistaa tulivuoren, mutta olin siinäkin väärässä: Islannissa iso osa tulivuorista on yksityisten mailla, ja koska kurssin vetäjämme, Gudrun, omistaa yhden tulta aika ajoin syöksevän vuoren, saimme kunnian käydä kävelyretkellä tuon vuoren rinteillä. Jos reissusta jää reppuun sellaisia kokemuksia, joiden kaikkia nyansseja on vaikea pukea kielelliseen muotoon, on matka mielestäni ollut onnistunut. Erasmus-viikko Islannissa oli juuri sellainen.

islantihahmot

 

Islanti-viikko oli niin mainio kokonaisuus, että siitä on vaikea löytää oikeastaan mitään parannettavaa. Kävelin kolme kertaa päivässä valmiiksi katettuun pöytään syömään ihanaa, islantilaista ruokaa – usein kalaa. Sain tutustua islantilaiseen kulttuuriin ja aloittaa aamuni vaikkapa kuumissa altaissa katsellen kaukaisia vuoria ja nauttien pienen kylän rauhallisuudesta. Tutustuin myös hurjan ammattitaitoisiin ja ystävällisiin eurooppalaisiin kollegoihin, joiden kanssa yhteistyö jatkuu aivan varmasti jossain muodossa. Viikon kielikylpy toi varmuutta selvitä aihepiiriltään varsin vaikeistakin keskusteluista vieraalla kielellä – ja mikä parasta, sain paljon aivan konkreettisia vinkkejä omaan opetus- ja arviointityöhöni.

 

Sisko Jääskeläinen, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Lyseon lukio

 

p.s. Jos otsikon islanti ei ole aivan täydellistä, syyttäkää Google-kääntäjää. Islannin kieli ei viikossa vielä aivan minulle avautunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *